Katto-Kassisen mietteitä

Katto-Kassisen mietteitä

 

Harmaa lautaseinä. Suuta kuivaa. Ajatukset poukkoilevat vuorosanoista lautaseinän takana olevaan katsomoon ja siellä istuviin ihmisiin. Pitävätköhän he tämäniltaisesta? Se jännittää. Ihan todella jännittää. Kello on jo lähettänyt lähtölaukauksen näytelmälle ja lavalla jo Pikkuveli perheineen antavat kaikkensa. Pian on oma lähtölaukaukseni. Vielä ajatukset poukkoilevat sinne tänne. Parempi kun ei ajattelisi mitään. Kuitenkin viimeiset 10 minuuttia ennen lavalle menoa on harmaata sumua pelonsekavissa tunteissa.

Pelko. Se on kummallinen asia. Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä, ja jo muutaman rivin jälkeen se iski. Pelko. Meinasin pyyhkiä koko homman ja painaa kiven alle piiloon. Minulla ei ole minkäänlaista pakkoa kirjoittaa tätä. Blogikirjoitus oli äkillinen päähänpisto enkä maininnut Ypäjän Musiikkiteatterin markkinoinnille että voisin tälläisen väsätä. Kukaan ei tietäisi että aloitin… ja lopetin. Helpotus. Mutta mitä minä pelkään? Sitä etten osaa sanailla kauniita korulauseita? Sitä ettei blogistani tule hyvä? Pilkkuvirheitä, yhdys-sana-virheitä vai mitä ihmettä minä pelkään?

Katto-Kassinen ei pelkää mitään. Katto-Kassinen esittää itsensä aina superlatiivissa. Paras, kaunein, viisain jopa pulskin. Katto-Kassinen on myös omien sanojen mukaan maailmanmestari (piti tarkistaa onko maailmanmestari yhdyssana) kaikessa mihin ryhtyy. Mutta tosiasiassa Kassinen pelkää loppujen lopuksi samoja asioita kuin minä itse. Hyväksytäänkö minut? Jäänkö yksin ihmisten keskelle? “Tykkäät sä musta?”

Aloitin teatteriharrastuksen (taas piti tarkistaa onko yhdyssana) koska kuulin että se on “ihan kivaa” ja aina järkätään ihan hullut bileet prokkiksen päätyttyä tai enskan jälkeen. Nyt rakastan teatteriharrastusta koska se ON kivaa ja aina järkätään ihan hullut bileet. Joskus enskassa, joskus myös siinä välissä, ja sitten vielä karonkka päälle. Tärkeimpänä vaikuttajana tähän rakkauteen on kuitenkin tullut itsetutkiskelu. Teatteri on minulle paitsi hauskaa myös raskasta. Tarinasta, jostain roolista, tai muusta pystyn löytämään itsestäni heikkouksia, epämukavuusalueita, sekä niitä pelkoja. Niiden pelkojen löytäminen, ja varsinkin niiden itselleen myöntäminen on joskus todella vaikeaa, ja vain sitä kautta niistä voi mahdollisesti päästä eroon. Toki teatterissa löytää itsestään niitä mukavuusalueita ja omia vahvuuksiakin.

Minulla on ihan hirmuisen paljon opittavaa Katto-Kassiselta. Joskus olisi ihanaa olla itsevarma tekemisistään ja tehdä asioita ilman epäröintiä itsestään – kuten nyt vaikka tämän blogin kanssa aluksi kipuilin. Nytpä siis luettelen pari asiaa itsestäni tai elämästäni kirkkain silmin superlatiivissa. Tämä onnistuu parhaiten kun rajaa aiheen sopivasti:

Minä olen maailman paras oma itseni.
Olen osana maailman parasta työryhmää tekemässä Katto-Kassista.
Saan olla myös osana maailman parasta Ypäjän Musiikkiteatteria.

Noniin! Jo on voimaantunut olo! Palataan kuitenkin vielä siihen alkuun. Pelkoon.
Hyväksytäänkö minut? Totuus on se, että kaikki eivät hyväksy. Eikä sillä edes ole väliä että KAIKKI eivät minua hyväksy, kun se vaan ei ole mahdollista. Sillä ei ole väliä NIIN kauan kun vaan oikeat ihmiset hyväksyy minut. Läheiset, ystävät, perhe. Kun oikein miettii niin aika mahdottomalta kuulostaa etteikö ne oikeat ihmiset minua hyväksyisi. Siitä päästään Ypäjän Musiikkiteatterin festarikesän lopettajaan. Puhenäytelmä Paavo 1,5. Se kertoo homoista. Liian monella on aito pelko hyväksyykö omat ystävät tai perhe.

Pikku kunnioittava jännitys odottavaa yleisöä kohtaan ennen omaa lähtölaukausta näyttämölle peläten “hyväksytäänkö minut”, on aika pieni pelko.

Ypäjän Musiikkiteatterilla on vielä kaksi näytöstä jäljellä tänä kesänä.
Ti 16.7 Katto Kassinen klo 18
Ke 17.7 Paavo 1,5 klo 19

-Maailman paras Kassinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Top