Anarchy in the YMT!

Anarchy in the YMT!

 

Toisinaan pohdin, mikä on se merkillinen voima, joka saa kiihkomielisimmän lätkäfanin unohtamaan hallien ja areenojen melskeessä, että kuusi euroa jaffapullosta on oikeasti kallista. Tai karavaanarin hilaamaan aisa punahehkuisena futuristista uretaanimurkulaa Hangosta Kuusamoon, vaikka kotona olisi lattialämmitys ja tilava keittiö. Puhumattakaan maratoonareista, jotka jyvittävät valtaosan ajastaan vaahto suupielistä roikkuen kylää laidasta laitaan juoksemiselle, vaikka teeveestä tulisi helpompiakin tapoja etsiä elämyksiä. Tämä pohdinta päätyy usein samaan, helppoon vastaukseen – kyseessä lienee intohimon perimmäinen olemus.

Samanlaisia pohdintoja saattaa joku hyvinkin käydä teatteri-ihmisistä. Tämän kevään ja kesän aikana hulina Ypäjän musiikkiteatterin ympäristössä Pappilanmäellä on ollut melkoista. Festivaaliohjelmassamme kolme eri teosta ja miljöötä vaihtuvat toistuvasti lennosta. Yhtäällä katujengien vihainen kamppailu elintilastaan ja katujen herruudesta. Toisaalla pikkupoika, jonka kumman todellinen mielikuvituskaveri ei vain tahdo mahtua muiden ihmisten ymmärrykseen. Ja kirsikkana kakun päällä homopari, jonka elämässä kyllä on sijaa lapselle, vaan ei ihan minkämoiselle tahansa.

Näistä viimeksi mainittu, hillittömän hauska draamallinen farssikomedia Paavo 1,5 pääsee ensi-iltaansa 10.7. New Yorkin katupölyn laskeuduttua. Minulla on ollut ilo ja kunnia päästä toteuttamaan pienen, mutta terhakkaan tiimin osana sellaista, mitä Ypäjän lauteilla ei ole ennen kohdattu – “ihan tavallista” puheteatteria, toki Kari Mäkirannan ja Sari Mäkisen upealla musisoinnilla höystettynä. Paavo 1,5, tuttavallisemmin pelkkä “Paavo”, on lennokas mutta syvällinen tarina siitä, kuinka pieni mutta kiusallinen virhelyönti papereissa voikin aiheuttaa herkullisia ristiriitoja. Lavalla täysin tavis, mutta persoonallinen pariskunta Martti ja Jaakko joutuvat vastoin vauvaunelmiaan kohtaamaan anarkistisen, laitoksesta laitokseen, sijaisperheestä sijaisperheeseen kuin vippamukia kiikutetun Paavon, jonka rankka lapsuus ja nuoruus ovat näennäisesti kovettaneet. Ihmisviha, ennakkoluulot, rakkaus, käsitykset ja niiden muuttaminen – teemoja, jotka vuorottelevat läpi koko näytelmän. Kahden eri kohtaavan tahon henkilökemiat kehittyvät teoksen aikana yllättäviinkin suuntiin, laidasta laitaan.

Mikäli pohdit vielä että tullako katsomaan, mutta näytelmän aihepiiri arveluttaa, ei huolta – tämä ei ole homoseksuaalisudella retosteleva eikä sitä totutun kärkkäästi stereotypisoiva sateenkaarinäytelmä. Käsittelemme aihepiiriä tavalla, jonka se ansaitsee, eli neutraalisti. Myös pientä informatiivisuutta on ilmassa. Alkuperäisen tekstin kirjoittamisen ajoista yhteiskunta on muuttunut vapaammaksi tasa-arvon ja rakkauden kysymyksissä. Homous ei kuitenkaan ole näytelmässämme suoranaisesti kantava teema, ja vaikka kielenkäyttö onkin paikoitellen raflaavaa, hävyttömyyksiin ja kohautuksiin ei ole syytä varautua. Projektillamme ei ole kantaa, agendaa, eikä suoranaista kohdeyleisöä. Ristiriidoistaan huolimatta koko näytelmän ilmapiiri on ennenkaikkea lämmin.

Paavon maihareihin hyppääminen oli harkinnan takana, sillä Westis oli myös tarjolla. Päätin kuitenkin lähteä mukaan ohjaajamme maanittelemana tekemään jotain vähän uutta ja raikasta. Eikä todellakaan harmita! Keväällä Forssan teatterin (FT:n väelle tästä big up!) tiloissa aloitettu näytelmän yhteen niputtaminen on ollut omanlaisensa kasvutarina myös kulissien takana. Vaikka teksti onkin monin paikoin kepeää, on sen vääntäminen näytelmäksi ollut tarkkaa ja harkittua. Oman haasteensa työhön on tuonut se seikka, että teksti on oikeastaan suunnattu sisäteatteriin. Se on kuitenkin osaltaan mahdollistanut erinäköisten nyanssien ja intiimimpien, katsojaa lähellä olevien ratkaisujen tuomista kesäteatterilavalle. Ryhmämme tehtävä ei ole ollut niinkään helppo, mutta totta vie palkitseva. Siunaavaa on ollut myös huomata, että koko porukkamme on täynnä huumormiehiä – niin kulisseissa kuin niiden takanakin kaikkea kannattelee pistävän tasokas läpändeerus!

Mutta niin, palatakseni aiempaan, mikäkö teatterissa sitten niin kovin kiehtoo. Vastaus on monitahoinen, eikä ehkä vielä edes itselleni täysin selvä. Sen voin kuitenkin sanoa, ettei ainakaan lajin helppous. Niin yksin kuin ryhmässä meidän poppoo panostaa laatuun, ja se ei tule itsestään! Ehkä paras vastaus kiehtovuuskysymykseen voisi olla yhteisöllisyys. Se, kuinka porukalla sovitaan, että määrätty ajanjakso eletään samaa näytelmää, ja kuinka luottamus toisiin rakentuu hitaasti mutta varmasti. Kuljetaan kimppakyydeillä, juodaan kahvit yhdessä. Kehutaan toinen toista, mutta muistetaan piruilla kanssa. Euforia ja dysforia. Nauretaan kipeenä ja isketään juttua. Avaudutaan, jos siltä tuntuu, ja luvataan vastavuoroisesti ottaa vastaan toistenkin vuodatus. Lukemattomat, lukemattomilla eri sohvilla nukutut yöt. Ja jos yhdellä on tupakkia, niin kaikilla on tupakkia.

Jo tässä vaiheessa kiitos meidän upealle koplalle! Suurin kiitos ohjaajallemme ja tuottajallemme Töhösen Markukselle, jonka omituinen, mutta hyvänlaatuinen fiksaatio pikkuporukan komedioihin näkyy työskentelyssämme nerokkaina oivalluksina, ja jota on kiittäminen näyttelijäntyömme perusteellisesta ja sujuvasta yleisilmeestä. Edellämainitun assistentille ja toiselle tuottajallemme Ville “The Free Encyclopedia” Sundellille, jonka rooli kuiskaajana, ohjaajan “silminä” ja yleismies-jantusena on ollut elintärkeä, ja joka todennäköisesti pyydettäessä lukisi koko plarimme ulkoa. Ja jumankavita, Välimaan Harri ja Rosenbergin Joona, ette tekään ilman jää! Kaks tappohauskaa kundia, minulle uusia tuttavuuksia, ketkä ovat jaksaneet ja keitä on saanut jaksaa, näiden heebojen kanssa tila tulee taatusti otettua haltuun! He ovat tehneet ennenkin teatteria keskenään, ja sen näkee kaikessa. Siviilielämänsä superfaijat ottavat homoseksuaalin roolinsa haltuun naurettavan uskottavasti!

Kiitos myös muiden prokkisten väelle siitä, että ette ole häätäneet (tai siis no olettehan te yrittäneet) meitsiä jaloista härväämästä, vaan ottaneet enemmän tai vähemmän omaksenne, vaikka toimittaisin mäellä vain tyhjää. Teatterilla on tilaa kaikille, sinne on helppo tulla ja siellä on kiva olla. On ollut hienoa saada yhtyä teidän toimintahenkeenne ja asenteeseen, ja olla osa yhteistä hymyä. Ja syödä teidän safkat.

Sinulle joka luet tätä, kerro kavereille kanssa!! Tästä tulee kokemus niin meille kuin teillekin 🙂 Toivotamme teidät tervetulleiksi poimimaan kovan duunin hedelmiä kanssamme 10.7 alkaen!

 

 

Ypäjän vanhalla pappilalla 5.7.2k19.

-Sampo “1,5” Lepistö,

Passiivis-anarkisti, harrastajanäyttelijä, sanaseppä ja lokki

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Top