HELEIJAA!

Teatterimme 35-vuotisjuhlan kunniaksi esittelemme blogissamme tekijöitä teatterimme vuosien varrelta. Blogihaastattelujen kynäilijänä toimii Pekka Virtanen. 

 

”Mua pyyrettihi”, vastas Mäkirannnan Kari, kun kysyin häneltä, että mikä sut sai tulemaan Ypäjän musiikkiteatteriin. Tottahan tuo on. Meillä oli uuden musiikinohjaajan haku meneillään Jaakkolan Riikan jäätyä tuosta tehtävästä ”eläkkeelle”. Malinin Mikkohan se oli, joka Karin tunsi ja kertoi meille muille, että tämmänen tyyppi olis mahdollisesti kiinnostunu. Kyl Mikko varotteli et ”vähän outo se on, mut kyl sen kans pärjää”.

 

Mutta kyllä Kari tuota tänne tulemistaan oli jo jossakin määri pohjustanut. Hän oli käynyt seuraamassa näytelmäämme ”Sammon tarina” ja tykästynyt siihen touhuun ja toimintaan, jota lavalla näki. Sitä katsellessaan tunne siitä, että olisipa kiva tuollaista suurta joukkoa ohjata musiikillisesti, vahvistui. Se oli ollut Karin haaveena jossakin määrin jo aiemmin ja nyt kun hän oli jäämässä Hämeen läänin läänintaiteilijan tehtävästä pois, aika antaisi siihen hyvät mahdollissudet.

Jossakin vaiheessa kevään 2005 aikana hän kävi tarkemmin tutustumassa teatteriimme Toivasen Pasin kanssa, joka oli valittu ohjaamaan ehdottamaansa seuraavaa  näytelmää ”Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”. Samassa yhteydessä tuli selville Karin ammatillinen pätevyys, kun hän ilmoitti tekevänsä teoksen lauluihin lisää neliäänisiä musiikkiosuuksia. Ja niistähän tulikin sitten tosi ihania.

Mitään sen suurempia elämyksiä ei hän osannut/muistanut kertoo tän 15 vuoden ajalta, jonka on teatterissamme ollut. Mainitsi kuitenkin, että ”on se jännä juttu, kun joka vuosi tuolla tien päällä ajellessani havaitsen sellasia pieniä mielenkiintoisia asioita (mietiskelyä) niinko ny vaikka tährenlentoja tai vaikkapa vaan mukavannäkösiä pilvenhattaroita”. ”Mut mää kyllä ajelenki paljon”. Mystinen mies tuo ”Mäksä”, millä nimellä häntä enämpi puhuttelemmekin. Mystisyyteen viittaa se hänen tekemänsä runokin, joka alkaa sillä että hän pyytää hiljaisuutta ja sen jälkeen kuulijoita sulkemaan silmänsä. Se on muute kyl tosi hieno runo ja se tunnelma, jonka hän saa aikaseksi, se tuntuu…no…mystiseltä.

No kyllä hän yhren tapauksenki lopulta muisti, kun aikamme höpöteltii. Mustalaisleiristä sekin. Meillähän on hyvin monessa näytelmässä ollut Hevosopiston heppoja näyttämöllä. Niin nytkin, tyrnästi hevospuomiin sidottuna. Jostakin syystä tuo kyseinen, siihen asti säyseä nelijalkainen, päättikin lopettaa näyttämöllä esiintymisen. Riuhtaisi kerran ja sai tuon hevospuomin maasta irti. Tulikohan koti-ikävä, kun kirkonkylän läpi oli melkoista ravia paahtanut ja löytyi lopulta omasta tallista. Sitä ei mäksä tietänyt, että oliko puomi vielä mukana.

Yksi asia on Mäksän sydäntä lämmittänyt paljon. Nähdä lasten, nuorten kasvavan ja kehittyvän niin näyttelijänä, muusikkona, mutta ennen kaikkea ihmisenä tässä porukassa. Toisiaan tukien on porukkahenki kasvanut ja antanut potkua varmaan tuleville näyttämöille, tai mihin matka kullakin sitten johtaakaan.

Rommista tuo pitkätukka tykkää ja Uriah Heepistä, kas kun oltiin tuossa muutamia vuosia sitten hänen viiskymppisillään laulamassa  ”Naisesta Mustissaan”, toki sanat olivat vähän toiset kuin alkuperäisessä Ken Hensleyn tekemässä biisissä. Ja sit hän tykkää olla täällä meidän muiden Musiikkiteatterilaisten keskuudessa. Semmone hyvän hengen luoja, letkauttelija. Haluaa puhaltaa siihen yhteiseen hiileen lisää hehkua.

 

Kun kysyin, mitä hän odottaa tulevaisuudelta, tuli pienen pohdinnan jälkeen jälkeen lausahdus. ”Oisha täällä tosi kiva jatkaa”.

My Fair Lady, kesä 2016.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Top