Pohjalaisilla on semmonen sanonta ittestänsä, että hyvvää yritettävä, mu riimaa tuppaa tulleen. Rupesin täsä yhtenä ehtoona hunteeraamaan, että kuis mei si tehrään täsä meitin teatterisa. Ensmääseks tuli miäleen, että meitillä on aika isot unelmat. Miks mää sanon unelmat, miksen sano tavotteet, ko semmosiaki meitillä on. En oikein tiärä ittekkä, mu unelmat on musta passeli sana ilmaseen semmosta vähä epämäärästä, vähä ristiriitasta ja vähä sekavaa, eikä ainas ni vähäkä, mu kumminki vahvaa vyyhtiä, mistä meitin toiminta lähtee. Otas sähköjohtoo, meinaan semmosia pitkiä ulkojatkojohtoja usseempia ja paa ne yhteen, että sulla on sitä johtoo muutamia kymmeniä meetrejä. Vyyhtee se si vaikka kuinka hualellisesti, mu ku sen si otat uurestaan käyttöös, ni sulla on semmonen sotku, että kauan saat sitä vettää ja vanuttaa, ennenkö se on sen verran suorana, että sillä jottain si tekiski. Meitin unelmat on semmonen vyyhti.
Mu si meillä onki järki käressä, ei mei itte yksin sitä sotkua veretä, eikä vanuteta, meitillä on ammattimiähet ja –naiset, oikein tosiossaajat sitä tekemäsä. Niinko tänäki vuana toi Tuamo (Salmela, ohjaus), Iris (Salmela, koreografia), Mäksä (Kari Mäkiranta, musiikin johto), Sampsa (Jaakkola, lavastussuunnittelu), Piritta (Kämi-Conway, puvustussuunnittelu), Jaakko (Loukkola, ohjaus) ja Markus (Töhönen, ohjaus). Ja viälä muutama muuki, tuala tekniikan pualella. Ja muutama muuki, joita mää täsä tohkatessani en just ny muista.
Niillä on meitin unelmista johrettuja tavotteita ja net vaatii meittiltä paljo, kummakki, sekä ne tavotteet, että ne tosiossaajat! Että meitin unelmista ainaki osa totteutus. Net ossaajat jaksaa senki, ko ei mei aina jakseta ja luspataan. Voi ne vähä rähjätä ja vois rähjätä paljo enempiki. Mu tanssaava siinä nuaralla, ko meitistä kuka vaan voi sannoo, että emmää tommosta kuuntele, mää lähren kotio taikka meen Karrin Puamiin (paikallinen krouvi), että tehkää tei tairettanne ihan nii ko tykkäätte. Meittiä on moneks meittiäki!
Mu mei yritettään. Tämän lavastusporukan, vanhoja ukkoja ja pari nuarempaa, eikäs ne ukkoja ollenkas, nainen se toinen nuarempi, sen perusteella ko sanon, ni se on meitillä semmosta, että millinki ko heittää, ni kyllä met nii miälemme pahotamme! Mullaki, ko on lasit, net kauko ja lähi erikseen, enkä mää niitä lähilaseja teatterilla hommisa pirä, ni joka kerta, ko mää jottain mittaan, ni emmää sitä tarkkaan nää ja ko mää si merkkaan, ni ainaski millin se heittää ja jos mun siittä kohrasta tarttee si sahata taikka muuta tehrä, ni sivusa se on ainaski toisenki millin. Si, ko heittää enempi, joskus sentinki, ni si tehrään uurestaan, puretaan ja tehrään uurestaan. On tehty monta kertaa tänäki kevväänä. On siittä kuultu, että mitäs sillä nii väliä, ei sitä kukkaan huamaa. Kyllä huamaa, ainaski mei itte huamataan. Ja siks mei yritettään. Tiärä si, mitä saaraan, mu riimaa joskos koskaan. Mu se asenne, mei yritettään.
Mei yritettään, eikäs vaan näyttämölä ja orkesterisa, vaikka päälimäisenä juur niisä. Mei yritettään kaikisa meitin hommisa. Kattojana sulla on opastus ajoisa, löyrät meitin parkkipaikalle taikka paikalle muutoski ja siälä sulla on ohjaus ja opastus ja ihan henkilökohtanen vastaanotto, joka tervehtii sua ja juttelee sun kanssas. Ja siittä, ko sit tallaaat piremmälle, ni sama jatkuu. Liput löytyy, sut vinkataan peremmälle ja sielä on kahvia ja makkaraa ja jäätelöö ja neuvvoo ja tiatoo, kuis si eremmäs. Misä on sun paikkas, kuis sinne paraiks pääsee, tartteks tukkee rinteisä ja portaisa. Mikä on säätila ja aurinkon suunta – suasittelemmeko mukkaan juamapulloo ja lippalakkia taikka huapaa rajallisesta varastostamme. Sareasua et ny si ennää tartte. Meilä on entisen reikäsen ressun tilalla ny kova katto.
Sää tulet ja sulla on sun orotukset. Net kohristuu enimmäkseen näyttämölle ja orkesterille. Mu jos, ja tää onki iso jos – jos mei saaraan sulle aikaseks ykski iso miäliharmi, ennenkö sää tälläät takapuales lippus numeropaikkaan ja näytös alkaa, ni meitin peli on karotettu. Sanon tollai raakasti, ko sillon voi mennä rikki mahrottoman paljo, sun orotukset, meitin unelmat, teatterin taika, sen mahrollisuuski. Mennee rikki, ainaski vähäks aikaa semmonen yhteyselo, joka on meitin ihmisten hyvän olon ja pärjäämisen perusta. Mu mei voiraan olla myäs armollisia, pualin ja toisin. Mei yritettään, siittä mei ei tinkitä. Mitä siittä si torellisuuresa tullee, sen sää kattot itte pualestas. Se voi heittää millin taikka sentin taikka meetrinki, ko semmosia mei ollaan, hiukka erimittasia.
Mutta yhtenä iltana teatterissa, yhtenä iltana me voimme olla, millien, senttien, metrien, kilometrien, kaikkien mittojen heitoista huolimatta, yhdessä ja samassa, teatterin taian – todellisuutta väräjävän kuvajaisen – vallassa!
Semmosta hyvvää mei (mun miälestä) yritettään!
Lavastemiäs
Share this content:
