KYMMENEN KÄRJESSÄ, OSA 2

Vuonna 2020 Ypäjän Musiikkiteatteri juhlii 35-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden blogissa aloittaa Pekka Virtasen Kymmenen kärjessä -sarja, jossa Pekka paljastaa 10 suosikkiaan musiikkiteatterin teosten lauluista.

SIJA 7

Suomen 100 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi esitti teatterimme ALEKSIS KIVEN ”7 VELJESTÄ”  ja vuosi oli tietysti 2017. Hyvin tunnettu teos, jota on esitetty varmaan läpi Suomen niin ammatti- kuin harrastajateatterienkin toimesta. Pitkän ajan jälkeen saatiin TUOMO jälleen ohjaajaksemme ja musiikkipuolta hoiteli MÄKIRANNAN KARI hyvinkin voimallisesti, sillä olivathan teoksen kaikki sävellykset hänen tekemiään. Ei ainuttakaan tuttua, joita jo kouluvuosista lähtien on ihmisten päähän iskostettu. Jossakin vaiheessa häneltä pyysin, että ”jätä nyt ainaki se oravalaulu tutulla sävelmällä”, ei jättänynyt. Hyvä niin, sillä ovathan nämä hänen sävellyksensä todella kauniita ja helposti omaksuttavia. Varsinkin ”Laulu Olville”, josta ei voinut jäädä kuin kertakaikkinen hyvänolon tunne sisinpään. Lauluhan ei ole ”seiska veikasta” vaan ”Mäksä” on sen ottanut toisesta Kiven teoksesta. Kyseessä on juomalaulu, vuonna 1866 julkistetusta teoksesta ”Olviretki”. Hieno, eteenpäin menevä sävellys, joka varmaan noin suurella joukolla esitettynä sävähdytti katsojiamme. Ainakin minun tajuntaan se iski, eikä tarvittu edes olvia. Todistan jälleen kerran väittämän ”Ilo ilman viinaa on teeskentelyä”, vääräksi…vai oisko se niin…

 

SIJA 6

Kuulukohan Suomalaisen miehen perusluonteeseen tykätä melankoolisesta musiikista? Omalta kohdaltani sen voin myöntää. Ehkä tästä syystä johtuen, vuonna 2006 esittämämme musiikkinäytelmä ”MUSTALAISLEIRI MUUTTAA TAIVAASEEN” kuuluukin niihin teoksiin joista todella pidän. Onkohan siinä ainuttakaan sävelmää, joka ei menisi mollissa? No, niin tai näin.  Ohjaajaksemme saatiin ihka uutena VALTTERI ROIHA samoin, myös ensimmäistä kertaa musiikin johdossa toimi jo aiemmin mainitsemani KARI MÄKIRANTA. Tarinahan kertoo melko pitkälle rakkaudesta, ylpeydestä ja niiden aiheuttamasta tuskasta joka lopulta johtaa kuolemaan asti.

Nuori mustalaisnuorukainen Loiko Zobar, jota LOUKKOLAN JAAKKO ansioituneesti roolitti, toi tuon tunteen hyvin voimakkaasti julki esittäessää kuoron kanssa ”Zobarin Laulun.” Sydän sanoo toista, kuin järki. Seuraukset ovat ankarat…”Joko nyt on pudottava maahan? Joko nyt on aika kuolla? Joko laulu päättynyt? Lopuksi riipaiseva huuto ”Raddaaa”. Siinä oli latausta, tunnetta ja se kosketti itseäni hyvin voimakkaasti.

 

SIJA 5

Pikkupoikana yhtenä suosikkileikkinä oli ”Kurjammäen mettäsä” leikkiä inkkaria ja valkonaamaa. Kyseisessä leikissä oli puoleni aina olla valkonaama. Suosikkilehtiini kuuluivat mm. Pecos Bill,Tex Willer, Kitt Carson, Villi Länsi jne. joita isä töistä tullessaan toi, silloin kun rahatilanne antoi siihen mahdollisuuden.

 

Ei siis ihme, että olin onnesta kankeana, kun vunna 2009 teatterimme esityksenä oli ”ANNIE MESTARIAMPUJA” ja itselleni lankesi rooli eversti William Frederick Codyna eli Buffalo Billinä, jota intiaanit kutsuivat nimellä Pahaska (Pitkätukka). Se rooliasuhan minulla olikin jo omasta takaa. Tykästyin omaan sisääntulolauluuni, Colonel Buffalo Bill, joka oli reipasta vuorokeskustelua näyttämöllä odottavan kansanjoukon kanssa. Tuossa kansanjoukossa olivat mukana myös molemmat tyttäreni HENNA VIRTANEN ja HENRIKA OJALA, joista Henrikan kanssa lauloin kyseisen laulun loppuosassa samaa ääntä. Taidettiin keskustellakin siinä biisissä. Annie Mestariampuja kuuluu myös niiden teosten joukkoon joista pidän. Musiikki on alusta loppuun asti menevää, mukaansatempaavaa ja taitaa olla niin, että mennään hyvin paljon duurivoittoisena. Kruununa koko teokseen oli tietenkin se, että Henna ja ”Hempu” olivat mukana.

 

SIJA 4

Meri on minulle aina ollut yksi suuri haaveiden kohde ja tavoite saavuttaa ja toteuttaa niitä ajatuksia joista jo kuoluiästä asti olen uneksinut. Hyvin pitkälle ne saavutinkin, kun nuorena miehenä askeleeni johtivat M/S Pargasportin kannelle. Haave merimiehen ammatista oli toteutunut ja sitä kesti aina siihen asti, kun armeija huuteli riveihinsä.

 

Titanic oli 1900-luvun alkupuolella maailmankuulu, uppoamattomana mainostettu matkustajalaiva, joka neitsytmatkallaan koki karmean kohtalon. ”TITANIC” oli myös vuoden 2010 valintamme esitettäksi kappaleeksemme. Kyseinen teos tuli meille jonkinlaisena hätäratkaisuna, koska jo sovittua ”Sissiä” emme saaneetkaan. Mutta voisi sanoa, että se oli onnemme, koska kyseinen teos on edelleen menestynein esityksemme, kun puhutaan yhden esityskauden näytöksistä. MARTIKAISEN HANNELE teki siitä ohjauksellaan tunteisiin vetoavan neitsytmatkan ja vaikka musiikista ei kuultukaan sitä tuttua elokuvasävelmää antoi se ”Mäksän” ohjaamana hyvin mahtipontisen ja tilanteisiin sopivan kokonaisuuden. Kysehän oli Broadwaylle tehdystä musiikista. Itselleni ja myös monelle muulle ”Titanicista” jäi soimaan ikuisesti neljän nuoren miehen esittämänä ”We´ll Meet Tomorrow”. Koskettavat sanat neliäänisesti laulettuna, laivan yläkannella seisten, iso kymmenpäinen orkesteri taustalla. Kuinka upeasti TIMOSEN SAMULIN, MÄKELÄN KASPERIN, TÖHÖSEN MARKUKSEN ja MALININ ARTUN äänet soivatkaan. Liikutuin, joka kerta.

 

Tässä 10:stä seitsemän. Kolme vielä jäljellä, mutta mitkä ne voisivatkaan olla? Monia, monia julkituomattomia musiikkiesityksiä on vielä käsittelemättä. Ajatelkaa, kelatkaa, mitä me olemme tehneet. Mitkä voisivat olla ne kolme, jotka listaltani vielä puuttuvat ja tietenkin mikä on järjästys? Kommenteissa voitte esittää arvauksianne! Jos ei ollut helppoa noiden seitsemän esiintuominen kaikkien niiden joukosta joita olemme tehneet, niin vielä hankalampaa on laittaa nämä kolme paremmuusjärjästykseen. Monelta kanttilta niitä tutkistelin, monet ajatukset, muistot kävivät mielessä. Mutta tässä ne nyt ovat ja ainakin tällä hetkellä tässä järjästyksessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Top