Monia kokemuksia ja elämyksiä

Tulin ”vahingossa” Ypäjälle vuoden 2000 esitykseen harrastamaan musiikkiteatteria maaseudun rauhaan. Koska kukaan ei ole seppä omalla maallaan päätin minäkin kokeilla taiteellisia kykyjäni muualla kuin
kotinurkissa.

Ypäjän Musiikkiteatterin silloinen puheenjohtaja Osmo Jaakkola tapasi sanoa, että ”mennään lavalle häpäisemään itsemme” ja otin tämän lauseen tosissani. Niin tosissani, että nyt parikymmentä vuotta myöhemmin vasta olen tajunnut, että sehän olikin humoristisessa mielessä lausuttu kehotus uskaltaa esiintyä virheitten tekemisen uhallakin.

Olin ehtinyt olla mukana turkulaisessa Oopperayhdistyksessä ja sen musiikkiteatteriproduktioissa joitakin kertoja ja saanut tutustua kunnianhimoisiin pyrkimyksiin tehdä oopperaa Turun kaupunginteatterissa
yhdessä Turun kaupunginorkesterin ja muiden kokoonpanojen kera. Ryhdyttyäni sitten leikkiin Ypäjän Musiikkiteatterissa yllätyin täysin siitä innostuneesta ja välittömästä ilmapiiristä, johon tämä turkulainen diiva otettiin täysillä mukaan. Kaikki näyttivät ymmärtävän, että ” se nyt on tuollainen”.

Kaikki näyttelijät ja orkesterilaiset tekivät työtä harrastajapalkalla, joka tarkoitti, että jokainen joutui maksamaan mukanaolostaan vain aikaa, matkoja ja eväät. Palkaksi saimme kokea verratonta yhteenkuuluvaisuutta mukana olevien myrskylyhdyn kokoisten pienten lisäksi reilusti eläkeikään päässeitten veteraaniharrastajien kanssa. Ja kaikkien siltä väliltä.

Vaikka esiintyjät ovat ja olivat harrastajia, oli kuitenkin jokaisen esityksen runko tiukasti ammattimaista. Esityksien ohjaajat ovat ammattilaisia, lavastus ja puvustus on taitavien ammattilaisten käsissä ja musiikinjohto erinomaisesti kuoron ja solistien parhaat puolet esiin kaivavan ammattilaisen käsissä. Puitteet ovat olleet ja varsinkin nykyisin ovat ammattilaistenkin mielestä tavallista paremmat.

Matka Turusta harjoituksiin ja esityksiin on ollut suhteellisen pitkä ja aikaa vievä. Silti sitä on tullut tehtyä kaksikymmentä vuotta. Suurin houkutin on ollut ja on teatterilaisten innostus ja välitön suhtautuminen yhteiseen harrastukseen. Vanhemmat ovat neuvoneet nuorempia ja edistyneemmät aloittelijoita. Täällä jokainen on saanut kehittyä omaan tahtiinsa ja ottaa käyttöön piilossakin mahdollisesti olleita kykyjään laulun, tanssin soiton ja näyttelemisen osalta. Vapaaehtoisperiaatteella toimivan harrastuksen houkuttimena on ollut ja on edelleen suuret produktiot, joihin ammattiteattereista vain suurimmilla on mahdollisuuksia.

Jo pelkästään kahdenkymmenen hengen orkesteri on useimmille teattereille mahdottomuus. Tai neljänkymmenen hengen kuoro solisteineen. Ypäjän Musiikkiteatterille se on ollut jo pitkään ”se tavallinen setti”.

Ajan kuluessa olen kiinnittänyt huomiota Ypäjän kunnan asennoitumiseen teatteria kohtaan. On mieltä lämmittävää huomata, miten kuntalaiset ovat pitäneet koko ajan tärkeänä, että kunnassa voidaan harrastaa musiikkiteatteria ja siksi kunta on panostanut teatterin toimitiloihin jo vuosien ajan erittäin merkittävästi. Totuus onkin, että ilman kuntalaisten myötämielisyyttä ei teatteritoiminta tässä mittakaavassa olisi ollut mitenkään mahdollista.

Olen nyt ajatellut hieman hellittää teatteritouhuista ja jäädä seuraamaan sivusta, miten uudet tuulet pääsevät puhaltamaan teatterilla.

Haluan kiittää kaikkia teatterilaisia näistä vuosista ja kaikista upeista kokemuksista, joita olen saanut Ypäjällä kokea. Vasta kun dementia iskee, saatan unohtaa jotakin näistä muistoista, joita vaalin kiitollisuudella jatkossakin.

Juha Lindgren

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Top