Puheenjohtajan kynästä: mitä meille kuuluu nyt?

Minut valittiin 9.11.2019 Ypäjän Musiikkiteatteri ry:n puheenjohtajaksi. Olin tuolloin nuori, puheenjohtajuudesta kokematon ja täynnä intoa, jolla aioin pistää maailman järjestykseen. Nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin olen edelleen kovin nuori ja täynnä intoa, jolla aion pistää maailman järjestykseen. Kokemattomaksi en enää lähtisi itseäni tituleeraamaan, sillä kuluneet kuukaudet ovat heittäneet todellakin suoraan syvään päätyyn. Eikä siinä mitään, me YMT:llä uimme yhä.

En toki hypännyt näin suuren organisaation johtoon täysin kokemattomana – olinhan saanut opiskeluni myötä kokemusta järjestötoiminnasta niin omassa ainejärjestössäni kuin valtakunnallisen opiskelijaliiton toiminnan kautta. Jos jonkinlaisen puheenjohtajalupauksen tein, niin taisin luvata johtokunnalleni, että teen kasvojenkohotuksen teatterimme yhdistystoiminnalle. Laadukasta teatteria meillä on tehty aina, mutta yhdistyksen toiminnan kehittäminen tukee tietenkin vielä parempiin lopputuloksiin pääsyä.

Kuten paikallislehdistä ja omasta tiedotuksestamme on saanut lukea, vuotta 2020 on värittäneet synkät varjot. Korona, sen myötä eteen tullut näytöskauden peruuntuminen ja taloudelliset haasteet ovat tuoneet eteen kauden, jolla kehittämistoiminta on saanut väistyä taka-alalle ja keskiöön on noussut selviytymistaistelu. Tässä kohdassa onkin oikea hetki kiittää väsymätöntä johtokuntaani, sitoutuneita harrastajiamme, Ypäjän kuntaa, yritysyhteistyökumppaneitamme sekä katsojakuntaamme. Kaikilta osapuolilta on löytynyt ymmärrystä, joustoa ja halua jatkaa yhteistä matkaa hankaluuksien keskelläkin. Tänä vuonna kaikki yhdistyksemme saama tuki ja tunnustus on tuntunut merkityksellisemmältä kuin kenties koskaan aiemmin.

Kaikesta negatiivisesta huolimatta sanoisin, että Ypäjän Musiikkiteatterilla menee hyvin. Sillä menee juuri niin hyvin, kuin tällaisessa tilanteessa vain voi mennä. Väkemme katsoo uskaliaasti tulevaisuuteen, ja meillä on vakaa suunnitelma tilanteen voittamiseksi. Kunhan byrokratian rattaat ovat pyörineet oikeaan asentoon, pääsemme myös toteuttamaan suunnitelmaamme. Siitä lisää sitten, kun se on ajankohtaista.

Tulevaisuudesta kertoo omaa tarinaansa myös se, että alkuvuodesta toisen asteen yhteishaun alettua kolme nuorta pyysivät teatterilta ja ohjaajiltamme lausunnon harrastuksestaan ja osaamisestaan hakiessaan opiskelemaan ilmaisu-/teatteripainotteisiin oppilaitoksiin. Tällä viikolla saimme kuulla riemu-uutisen, että jokainen heistä on saanut opiskelupaikan haluamastaan oppilaitoksesta. Olkoon onni myötäinen näille kasvateillemme, joista saamme varmasti vielä kuulla tulevaisuudessa!

Tänään 13.6.2020 pääsemme myös vihdoin pitämään yhdistyksemme kevätkokouksen, joka sai sekin väistyä koronan tieltä keväämmältä. Lie vaikeaa noudattaa turvavälejä, kun vihdoinkin näkee rakkaita teatteriystäviä, mutta on pysyttävä lujana. Ja kunhan kokous illansuussa päättyy, olemme jälleen viisaampia teatterimme tulevaisuuden suhteen. Ehkä tänään päätetään jotakin, joka myös katsojiamme ilahduttaa myöhemmin…

Rokkia!

Se on Lavastemiäs, ko täsä ny riipustaa. Ko ens suvena se on toi suamirokki, oikeestans manserokki, ko soe meitin näyttämölä, ko esitettään toi Vuonna 85. Rupesin sitä si täsä hunteeraamaan ja riipustaanki, ko tuli siittä si miäleen montaki vinkkeliä.

Ensteks, ko kuulin, mitä on tulosa, ni rupes melkeen naurattaan. Saattaa meinaan olla aika ratikaali valinta täsä meitin teatterisa. Vaikka en si sentään nauranu, mu rupesin kumminki hymmyilemmään, ko mää tykkään tavallisen ylitte yrittämisestä. Eikä toi valinta oo ensmäinen ratikaali, ko viime suvena pyäri yhtenä kappaleena Paavo pualitoista. Se oli ratikaali ja se oli mun miälestä paras viime suven esityksistä, monestaki vinkkelistä. Niinko ajankohtasesti erilaisuuren tuamittemisen taikka hyväksymisen. Niinko taiteellisesti, että vaikeeta aihetta käsitellään näennäisen kevyesti ja huumorilla höystäin, mu tuaren selvästi essiin se, mikä on oikein, jos mei ihmiset osattais jottain älyllisesti aatella ja tehrä – ja muuttua. Siihen mukkaan Mäksän säestys ja Sarin aaria, viäläki sialua viiltää! Hyviä ne oli ne muukki, Westis ja Kassine, mu ei ne ny iha yltäny sammaan, ko Paavo.

Mu si ton erellisen perrään multa hymy hyytys, ko rupesin hunteeraan, että mitäs mää siiitä vuaresta 85 oikein si muistan. En muistanu mittään!  Aattelin si aatella levveemmin, että mitäs mää muistan koko kahreksankymmentäluvusta. Enkä muistanu siittäkä juur mittään, paitti niitä ammattiasioita, joita sillon töikseni tuhrasin ja ne oli enimmäkseen semmosia atk-asioita, joilla ei ny täsä oo mittään merkitystä. Paitti on si sikäli, että sen muistin, että, ko kerran tein yhrelle virmalle juhlaohjelman, misä mentiin läpi vuasikymmenet kolmekymmentäluvulta kakstuhattaluvulle, ni olinha mää siinä tiivistäny kahreksankymmentäluvun muutamalle riville. Kaivon ne rivit si tiatokonneestani ja ne oli semmoset, ko:

 

  • CD-levyt, kotivideot ja mikrotietokoneet alkavat yleistyä ja mikroaaltouuni mullistaa ruuanvalmistuksen.
  • Radiosta kuunnellaan edelleen uskollisesti Lauantain toivottuja levyjä
  • Matti ja Teppo kohoavat iskelmätaivaan kestotähdiksi ja maan valtaa Dingo-kuume
  • Kesäaika otetaan käyttöön, samoin metro Helsingissä
  • YYA-sopimusta jatketaan 20:lla vuodella ja kaupallisille paikallisradioille aletaan myöntää lupia
  • Ensimmäinen Finlandia-palkinto myönnetään Erno Paasilinnalle ja presidentti Urho Kaleva Kekkonen kuolee 1986
  • Naiset saavat oikeuden päästä papin virkaan ja Suomesta tulee Euroopan neuvoston jäsen
  • Irwin Goodmanin toinen single ”Työmiehen lauantai” joutuu alkoholiviittausten vuoksi Yleisradion soittokieltoon
  • Tasavallan Presidenttinä toimivat Urho Kaleva Kekkonen 1956 -1982 ja
    Mauno Henrik Koivisto 1982 -1994.

 

Si, ko se tiatokone kerran oli auki, ni kooklasin samala tota vuotta 85 ja sen vuaren suurimpia äänitteiren myynti/soitto-hittejä. Tuttua tuli kammaa vastaan. Kymmene kärjesä listallä oliva Dingon Autiotalo ykkösenä, Eppujen Kitara, taivas ja tähdet kolmosena, Paven Lähtisitkö vitosena, Karjalaisen Doris kutosena, ja Yön Joutsenlaulu ysinä.

Si mää vajosinki syvvään nostalkiiaan. Ko Karjalaiseen olin törmänny, ihan nokittain jo aikasemmi, ko Jukka oli viälä töisä mainostoimistosa ja opiskeli markkinointia ja mää olin hänen opinnäytetyänsä ohjaaja. Teki tyänsä oman musiikkinsa markkinoinnista. Ko sillon hänestä mittään tiämättä näin tyänsä aihe-ehrotuksen, nii aattelin, että joku tankotyyppi se täsäki si taitaa taas olla, mu hyväksyin kumminki ehrotuksen. Hyväksyin si lopuks tyänki ja kirjotin pallautteen laulusanotuksen mittaan. Jukka sanos, että pallaute oli parempi, ko häne omat laulusanotuksensa, siis sanotuksellisesti. Ei oo sitä si kumminka käyttäny missään kappaleessaan. Taisi siinä si multa mennä ohi ura sanottajana.

Sitä si jääny suremaa, ko sain silmäni räpyteltyä selvemmiks ja nenäni niistettyä ja rupesin vääntään hunteeraukseen uutta vaihretta, ko si muistinki. Että suamirokkia oli jo paljon aikasemmi, ko kahreksankymmentäluvulla. Mää olin nuari kuuskymmentäluvulla ja sillon mei vallattiin vanhaa ja katottiin kieli ja mieli pitkällä Lapualaisoopperaa ja minihammeita, jokka sillon tuli muatiin ja rotestoitiin Vietnamin sottaa ja pelättiin, ko neukkujen panssarit vyäry Prahan karuille. Mää sillon semmosia vähä vierestä, ko olin ensi oppikoulusa ja sitte sotaväesä ja si karettikoulusa. Minihammeitten perrään kualasin kohta, ko semmosia näin ja siittä si erespäin ja viäläki, mu Tsekkoslovakian miähitystä ja riisiä seurasin karettialikersanttina Mäkiluorosa. Istuin miinalaivalla tutkan vieresä ja kattelin, ko itänaapuri ajatti ulos sotavehkeitään Viron satamista.

Aika oli aika erilainen, ko 85. Katotaas niitä hittejä 65. Ykkösenä Kari Kuuvan Tango Pelargonia, kakkosena saman miähen Pikku Nina. Viitosena Katri Helenan Minne tuuli kuljettaa, kuutosena Tamara Lundin Sinun omasi, kahreksantena Seppo Hanskin Dona Dona ja yhreksäntena Seppo Hanskin Syvä kuin meri.

Mu rokki teki tulloonsa. Suamirokki oli vielä enempiki rautalankaa, mu ulkomailta tuli tuhtia tavaraa, Ypäjällekki. Kesä 65 oli kova rokkikesä, Ypäjälläki. Pertun lavalla, semmosta ennää, mu oli sielä, misä ny urheiluhalli, ni siälä kävi Renegades ja villitti Ypäjän plikat ja muukki plikat lähiseuruilta. Määki, ko tönötin tiätysti eturivisä lavan viäresä, jouruin järjestysmiästen käsikoukkuketjuun, ko yritettiin hollata niitä plikkoja, ko väkisin lavalle koittiva. Ja kävivä samala lavalla semmosekki ko Lenne and the Lee Kings ja Ulla Persson med Shamrocks från Stockholm.

Mulle suven 65 huippu oli tiätysti Yyteri juhannuksena, ko sinne tuliva Rollarit. Lehrissä kirjottivat, että kauheeta meininkiä ja multaki äiti koitti urella, että missäs sää poika oikein oot ollu. Mää siihen mittään, ko nöösipoika olin – jo sillon ja si myähemminki. Mu syksyllä kävin Turusa, ko siälä oliva Kinks ja Swinging Blue Jeans.

Järjestysmiähistä tuli miäleen kesältä 65 semmonenki tappaus sieltä Pertun lavalta, ko yks kolli koitti esittää kovvaa poikaa ja olla nii kovin juavuksissa, että toisia töni ja häiritti. Yks järjestysmiäs oli samasta kylästä, ko määki (Manninen), isäntämiäs, semmone parimetrine pittuureltaan ja melkein levveyreltäänki, meinaan tosta hartioitte kohralta. Se oli pari kertaa saattanu sen kollin pois lavalta, mu ko se tuli si vaa takasin ja jatko sitä sammaa peliä, ni tää isäntämiäs otti siittä semmosen niska-pers-otteen, nosti kollin korkeelle ja kanto sen lavalta ja ko siinä lavan viäresä oli kommee paksu mänty, ni kolhasi kollin pään sen männyn kylkeen. Valu siihen männyn juurelle vähäks aikaa. Häipy siittä si hiljakseen. Että ei Ypäjällä sillon sallittu mittään semmosta valskia esittämistä.

Si seittämänkymmentäluvula tuli kovvaa suamalaistaki rokkia. Tasavallan Presidentti, Wigwam, Hurriganes, Badding, Juice, Hector, Dave, Pelle Miljoona ja Epukki –siinä niitä.

Se on semmosta, nostalkiiaa tämä meitin vanhojen ukkojen horina. Mu viritä sääki sun oma nostalkias ja tuu ens suvena kattoon, mitä tämä meitin teatteri saa irti siittä Vuaresta 85. Eikä se oo tulleen iha vähä, ko siälä on semmoset ammattimiähet ja –naiset puikoisa, ko Mäksä musiikisa, Tuamo ohjauksesa, Iiris liikunnasa ja Piritta vaatteisa. Lavastus mei koitetaan tehrä ihan itte.

Ja si on toi rokki. Mää sanon siittä samallai, ko sano joskus, oliskos ollu 60-luvula, yks meitin kylän (Manninen) vanhaisäntä, ko sen hirsitalo oli ihan maantiän vieresä ja se kuunteli kamarisa ratioo, mikä oli seinälä hyllyllä ja kuarma-auto suistus tiältä ja törmäs talon päätyyn ja talo vähä siirtys paikastaan ja ratio putos permannolle ja toiset si peljästyksesä kiiruusti paikalle kyssyyn, että kuis kävi, ni vanhaisäntä vastas ”Se soe vaa”.

Rokki, se soe vaa!

 

Lavastemiäs

 

HELEIJAA!

Teatterimme 35-vuotisjuhlan kunniaksi esittelemme blogissamme tekijöitä teatterimme vuosien varrelta. Blogihaastattelujen kynäilijänä toimii Pekka Virtanen. 

 

”Mua pyyrettihi”, vastas Mäkirannnan Kari, kun kysyin häneltä, että mikä sut sai tulemaan Ypäjän musiikkiteatteriin. Tottahan tuo on. Meillä oli uuden musiikinohjaajan haku meneillään Jaakkolan Riikan jäätyä tuosta tehtävästä ”eläkkeelle”. Malinin Mikkohan se oli, joka Karin tunsi ja kertoi meille muille, että tämmänen tyyppi olis mahdollisesti kiinnostunu. Kyl Mikko varotteli et ”vähän outo se on, mut kyl sen kans pärjää”.

 

Mutta kyllä Kari tuota tänne tulemistaan oli jo jossakin määri pohjustanut. Hän oli käynyt seuraamassa näytelmäämme ”Sammon tarina” ja tykästynyt siihen touhuun ja toimintaan, jota lavalla näki. Sitä katsellessaan tunne siitä, että olisipa kiva tuollaista suurta joukkoa ohjata musiikillisesti, vahvistui. Se oli ollut Karin haaveena jossakin määrin jo aiemmin ja nyt kun hän oli jäämässä Hämeen läänin läänintaiteilijan tehtävästä pois, aika antaisi siihen hyvät mahdollissudet.

Jossakin vaiheessa kevään 2005 aikana hän kävi tarkemmin tutustumassa teatteriimme Toivasen Pasin kanssa, joka oli valittu ohjaamaan ehdottamaansa seuraavaa  näytelmää ”Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”. Samassa yhteydessä tuli selville Karin ammatillinen pätevyys, kun hän ilmoitti tekevänsä teoksen lauluihin lisää neliäänisiä musiikkiosuuksia. Ja niistähän tulikin sitten tosi ihania.

Mitään sen suurempia elämyksiä ei hän osannut/muistanut kertoo tän 15 vuoden ajalta, jonka on teatterissamme ollut. Mainitsi kuitenkin, että ”on se jännä juttu, kun joka vuosi tuolla tien päällä ajellessani havaitsen sellasia pieniä mielenkiintoisia asioita (mietiskelyä) niinko ny vaikka tährenlentoja tai vaikkapa vaan mukavannäkösiä pilvenhattaroita”. ”Mut mää kyllä ajelenki paljon”. Mystinen mies tuo ”Mäksä”, millä nimellä häntä enämpi puhuttelemmekin. Mystisyyteen viittaa se hänen tekemänsä runokin, joka alkaa sillä että hän pyytää hiljaisuutta ja sen jälkeen kuulijoita sulkemaan silmänsä. Se on muute kyl tosi hieno runo ja se tunnelma, jonka hän saa aikaseksi, se tuntuu…no…mystiseltä.

No kyllä hän yhren tapauksenki lopulta muisti, kun aikamme höpöteltii. Mustalaisleiristä sekin. Meillähän on hyvin monessa näytelmässä ollut Hevosopiston heppoja näyttämöllä. Niin nytkin, tyrnästi hevospuomiin sidottuna. Jostakin syystä tuo kyseinen, siihen asti säyseä nelijalkainen, päättikin lopettaa näyttämöllä esiintymisen. Riuhtaisi kerran ja sai tuon hevospuomin maasta irti. Tulikohan koti-ikävä, kun kirkonkylän läpi oli melkoista ravia paahtanut ja löytyi lopulta omasta tallista. Sitä ei mäksä tietänyt, että oliko puomi vielä mukana.

Yksi asia on Mäksän sydäntä lämmittänyt paljon. Nähdä lasten, nuorten kasvavan ja kehittyvän niin näyttelijänä, muusikkona, mutta ennen kaikkea ihmisenä tässä porukassa. Toisiaan tukien on porukkahenki kasvanut ja antanut potkua varmaan tuleville näyttämöille, tai mihin matka kullakin sitten johtaakaan.

Rommista tuo pitkätukka tykkää ja Uriah Heepistä, kas kun oltiin tuossa muutamia vuosia sitten hänen viiskymppisillään laulamassa  ”Naisesta Mustissaan”, toki sanat olivat vähän toiset kuin alkuperäisessä Ken Hensleyn tekemässä biisissä. Ja sit hän tykkää olla täällä meidän muiden Musiikkiteatterilaisten keskuudessa. Semmone hyvän hengen luoja, letkauttelija. Haluaa puhaltaa siihen yhteiseen hiileen lisää hehkua.

 

Kun kysyin, mitä hän odottaa tulevaisuudelta, tuli pienen pohdinnan jälkeen jälkeen lausahdus. ”Oisha täällä tosi kiva jatkaa”.

My Fair Lady, kesä 2016.

 

 

 

 

 

 

Ypäjän Musiikkiteatteri ja vuosi 2020

Vuosi 2020 on alkanut Ypäjän Musiikkiteatterissa vauhdilla, ja vuosi onkin kaikkinensa hyvin merkittävä. Tänä vuonna Ypäjällä on tehty musiikkiteatteria jo 35 vuotta, ja viime vuonna käyttöönotetun katsomon myötä saamme jatkaa toimintaa paremmissa puitteissa kuin koskaan ennen. Keski-ikää lähentelevällä yhdistyksellämme ei kuitenkaan ole pelkoa seniiliydestä, onhan tulevan kauden teosvalintammekin osoitus kyvystä uusiutua ja kokeilla jotakin itsellemme uutta. Myös harrastajajoukkomme elää; mukana on kaikenikäisiä tekijöitä, osa vuodesta -85 mukana olleita ja osa Vuonna 85 -teokseen ensi kertaa pestautuneita.

 

Puheenjohtajiston näkökulmasta tilanne on mieltä lämmittävä. On ilo luotsata joukkoa, jossa eri taustoista tulevat ihmiset kohtaavat, kokevat asioita yhdessä ja kehittyvät intohimojensa parissa. Myös teatterimme johtokunta on tällä kaudella eräänlainen pienoismalli koko 200-päisestä harrastajajoukostamme: väliaikapalveluistamme ja järjestyksenvalvonnasta vastaa Pekka, joka on ollut mukana teatterin perustamisesta lähtien, tiedotuksesta Suvi-Tuuli, joka on ollut teatterissa muutaman vuoden orkesterilaisena, lavastuksesta Osmo, jonka 7 Veljestä toi teatterillemme, tarpeistostamme huolehtiva Markus taas on ollut mukana varsin pitkään, kuitenkin välivuosia muissa teattereissa viettäen ja kenties rohkeimpana uutena jäsenenä on talousvastaavamme Petja, joka aloitti perheensä kanssa harrastuksen Ypäjällä viime vuonna.

 

Vaan niin – eikös tekstin pitänyt olla puheenjohtajiston tervehdys? Ja vielä on itse pääpirupari mainitsematta! Ottaen huomioon iltapäivälehtienkin palstatilaa saaneen yhdistysten ikääntymisen ilmiön, Ypäjällä on myös puheenjohtajan valinnassa rohkeutta. 35-vuotiaan teatterin puheenjohtajan pallilla istuu nimittäin 22-vuotias luokanopettajaopiskelija Milla, joka on ollut mukana toiminnassa viitisen vuotta. Aisaparinaan hänellä jatkaa viime vuonnakin varapuheenjohtajana ollut Virpi, joka on toiminut varsin moninaisissa hommissa teatterilla vuodesta 2013.

 

Vireän harrastajajoukon sekä iloisen ja aktiivisen toimijuuden syntyminen Ypäjän kotiseutumuseon pihapiiriin ei tietenkään olisi mahdollista ilman yhteistyökumppaneitamme, joista suuri osa on varsin pitkäaikaisia rinnallakulkijoita. Alkanut vuosikin on sisältänyt jo varsin monta tapaamista keskeisten toimintamme mahdollistajien, kuten Ypäjän kunnan ja paikallisten yrittäjien kanssa. Mitenkä yhteistyö sitten konkreettisesti näkyy katsojillemme? Vastauksia noussee ilmoille kevään mittaan, mutta voimme jo luvata, että joitakin ennennäkemättömiä tempauksia mäellämme on nähtävillä ensi kesänä!

Siellä se kylpee kesäauringossa, musiikkiteatterilaisten kotipesä.

Seuraavaksi blogissamme alkaa 35-vuotisjuhlavuoteen liittyvä julkaisusarja, jossa ääneen pääsevät harrastajamme historiamme eri vaiheista. Seuraa siis Facebook-sivujamme, niin saat helpoiten tiedon uusista julkaisuista täällä!

 

Ensi kesän kohtaamisia odotellen,

Pj-Miltsi ja Vpj-Virpi

KYMMENEN KÄRJESSÄ, OSA 5

Vuonna 2020 Ypäjän Musiikkiteatteri juhlii 35-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden blogissa aloittaa Pekka Virtasen Kymmenen kärjessä -sarja, jossa Pekka paljastaa 10 suosikkiaan musiikkiteatterin teosten lauluista.

 

SIJA 1

Niinkuin edellinenkin, niin myös tämä esittämämme näytelmä on itselleni hyvin rakas, monestakin syystä. Se sai maailman ensi-iltansa 1964 ja on sen jälkeen kiertänyt palloamme edestakaisin, mantereelta toiselle. Monet tuhannet teatterilavat ja -katsomot ovat näitä säveliä kuulleet, monella eri kielellä. Lieneekö maailmalla eniten esitetty musikaali. Tuolloin jo, 60-luvulla, ihastuin yhteen teoksen laulusta, jonka Lasse Mårtenson ansiokaasti esitti. Siinä maitokuski keskusteli korkeimman kanssa, toivoen tältä edes pientä kädenojennusta omaan ja perheensä olotilaan. Ei oikein mennyt pyyntö perille.

Oma teatterimme on esittänyt sen kahtena eri aikajaksona. Ensiksi vuonna 1991-1992 ja toistamiseen 2013-2014. Vietiinpä se jopa Tammelaan, Saaren kansapuistoonkin esitettäväksi, tuolloin 90-luvulla. Ensimmäisenä esityskautena sain teurastaja LAZAR WOLFIN roolin ja toisena kautena rooliksi muotoutui maitokuski TEVJE. Ja teoshan on tietysti ”VIULUNSOITTAJA KATOLLA”

Tämän viimeisen ”viulunsoittajan”, josta nyt kerron, ohjasi HANNELE MARTIKAINEN ja musiikista huolehti ”Mäksä”. Tuo tarinahan kertoo Anatevkan kylässä asuvasta Juutalaisyhteisöstä ja maitokuski Tevjen perheestä. Heillä on 5 tytärtä joita perinteisiin uskova isä yrittää pitää ”Herran nuhteessa”. Vanhin heistä TZEITEL (RIINA KASURINEN)  aloittaa perinteiden rikkomisen, johon Tevjen on suostuttava, samoin käy toiseksi vanhimman HODELIN (MIRELLA TIMONEN, ELLI LUKANDER) kanssa. Mutta kun CHAVA (SUSANNA RÄMÖ,SINI ANTTILA) esitti asiansa Tevje oli tukalassa tilanteessa. Hylätäkö tyttärensä, vai perinteensä. Kaiken sen johon on koko ikänsä uskonut. GOLDEN (MONA TIMONEN) ilmoitus tyttären karkaamisesta saa aikaan päätöksen hänen hylkäämisestään. Kohtausta seuraava laulu CHAVALEH on listani ykkönen. Ne tunteet, joita sisälläni tunsin, ne kyyneleet, jotka poskilleni valuivat, ne olivat aitoja. Rytmityksellisesti laulu ei ollut niitä helpoimpia, eikä myöskään tilanne jossa olin, helpottanut sen esitystä. Vastanäyttelijän repliikit, ilmeet, tuska joka heissä näkyi, se oli rajua. Koskettava laulu, jota olen joskus jälkeenpäin koittanut laulaa kyynelehtimätä… ei onnistu.

 

Lintusein, pikku Chavalleh,

ymmärrä en mitä tänään tapahtui,

kaikki on kuin harhaa vaan.

Nähdä voin vain lapsen iloisen,

herttaisen lintusen.

Chavalleh, Chavalleh.

 

Lintusein, pikku Chavalleh,

lempilapsi jokaisen sä oli ain,

aina hyvän tuulen toit.

Pieni ja hellaä ja suloinen,

jokaisen lempilintunen.

Chavalleh, Chavalleh.

 

Siinä tuo listani, Monta tosiaan jäi pois, mm. viime kesän WESTIKSESTÄ yksi, joka todella omalla tavallaan räjäytti pääni, mutta kymmeneen ei mahdu kuin kymmenen.

Upeeta näitä on ollut tehdä teidän kanssanne rakkaat teatterin ystävät ja toivonpa totisesti, että tekeminen jatkuu vielä pitkän aikaa. Jos ei omalla kohdallani, niin ainakin Ypäjän Musiikkiteatterin.

Ja tulevana kesänähän teemme taas uutta listoille pyrkivää musiikkia, kun esitämme yleisöllemme JUICEN, POPEDAN JA EPPU NORMAALIN musiikkiin pohjautuvan teoksen VUONNA 85.

Pekka

KYMMENEN KÄRJESSÄ, OSA 4

Vuonna 2020 Ypäjän Musiikkiteatteri juhlii 35-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden blogissa aloittaa Pekka Virtasen Kymmenen kärjessä -sarja, jossa Pekka paljastaa 10 suosikkiaan musiikkiteatterin teosten lauluista.

 

SIJA 2

Tuon pronssisijalla olevan ja tämän hopeasijaan asettamani sävelmän, laulun, esityksen, tai miksi vaan haluammekaan sitä kutsua, suhteen kävin pitkään vertailua kummalle paikalle ne kuuluvat. Voisivat olla toisinkinpäin, mutta nyt näin.

Silloisessa johtokunnassa kyseinen näytelmä aiheutti melkoisesti keskustelua puolesta ja vastaan. Päädyimme kuitenkin sille ajatukselle, että ”MUSTALAISLEIRI MUUTTAA TAIVAASEEN” olisi meidän teoksemme. Taisipa musiikinohjaajan mielipide olla aika ratkaisevana. Tuo vuosihan oli 2006, niinkuin jo aiemmin toin julki. Koko teoksen musiikki on todella lähellä sydäntäni. Jos olisin tehnyt listan 20-kärjessä, olisi siinä monta sävellystä tästä teoksesta. Ne ovat kauniita, koskettavia ja meidän teatterimme esittäminä kerrassaan upeita. No, niinhän ne ovat kaikki muutkin, mitä olemme tehneet (oma mielipiteeni). Mutta minulle ja monelle muullekin tästä teoksesta nousi esille helmi, joka jäi soimaan ikivihreänä sävelmänä teatterissamme. Ei aikaa, ei paikkaa missä sitä ei olisi laulettu ja taidetaan laulaa vastaisuudessakin, jos vain riittävästi ääniä löytyy.

Kahden heimopäällikön keskustelun lopussa alkoi taustalta kuulua hiljaiset rummun iskut, joihin vähitellen yhtyi koko orkesteri. Sen lisäksi orkesterin lävitse kuului melodiaa myötäilevä vihellys, sävellyksen alusta muutaman tahdin verran, jonka ”Mäksä” pisti minut puhaltamaan. Harjoituskauden loppumetreillä toi riipustamansa nuottipaperin käteeni todeten notta ”vihelläppä tuo”. Ja minähän vihelsin…ja tykkäsin…ja nieleskelin…ja vihelsin…jukoliste, että se oli mahtava tunne. Ja silllä vihellyksellä käynnistyi sijan 2 ansainnut “ON YÖ.” Oli suuria vaikeuksia saada sisälläni jylläävä tunnelataus pysymään siellä. Biisi ei ole järin pitkä, mutta mitä pitemmälle se eteni sen enempi se vaati ponnisteluja, jotta laulaminen onnistuisi. Ei se turhaan saavuta kakkospaikkaa tällä minun listallani. Edelleenkin karvat nousevat pystyyn ja aataminomena liikkuu nieleskelemisen tahdissa, kun sitä esitämme.

 

Kymmenen kärjessä -sarjan seuraava ja viimeinen osa paljastaa, mikä kappale on jäänyt Pekan mieleen kaikista elähdyttävimmin!

KYMMENEN KÄRJESSÄ, OSA 3

Vuonna 2020 Ypäjän Musiikkiteatteri juhlii 35-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden blogissa aloittaa Pekka Virtasen Kymmenen kärjessä -sarja, jossa Pekka paljastaa 10 suosikkiaan musiikkiteatterin teosten lauluista.

 

SIJA 3

VUONNA 1985 teatterimme ensimmäinen teos sai päivänvalon, liekö sattumaa vai haettua, että vuonna 2020 esitämme näyttämöllämme teoksen nimeltä  Vuonna 85. Ensimmäinen näytelmämmehän oli ”KUISMA JA HELINÄ”, LARIN KYÖSTIN balladirunoelmasta VÄINÖ SYVÄNTEEN versio, johon GEORGE DE GODZINSKY oli tehnyt musiikin. Ohjaajan viitta lankesi itseoikeutetusti opettaja LAURI MARKKULALLE josta voidaan puhua koko teatterimme alkuunpanevana voimana. Jaakkolan Riikalle tämä oli myös pitkän tulevan rupeaman ensimmäinen esiintyminen.

Elettiin Tsaarinvallan aikaa Hämäläisessä maalaiskylässä, jossa elämä eteni rauhalliseen tahtiin päivästä toiseen, kunnes kavioiden kopse toi mukanaan kasakat ja ikävyydet. Uljas kasakkapäällikkö Kuisma, jota HOVILAN KIMMO ansioituneesti esitti saapui kylään ja hurmasi samantien Sankolan tyttären Helinän (Mattiln Irmeli). Mutta se sisääntulo näyttämölle oli kerrassaan mieliinpainuva. Ensiksi pihaan karauttivat kasakat ratsuineen ja pian sen jälkeen parijonossa tasatahtia marssien loput, värikkäästi pukeutuneet arojen miehet. Tavallaan laukkaavan ratsun iskut maahan antoivat ryhmällemme tukevan pohjan kajauttaa ilmoille ”Kasakoiden Sisääntulolaulun”. Mikä tunnelma, mikä lataus ja tietoisuus ensiesiintymisestä Ypäjäläisessä Musiikkiteatterissa. En olisi tuolloin uskonut, että se jatkuu vieläkin.

 

Mitkä laulut ovatkaan Kymmenen kärjessä sijoilla 2 ja 1? Se selvinnee lähipäivinä…

KYMMENEN KÄRJESSÄ, OSA 2

Vuonna 2020 Ypäjän Musiikkiteatteri juhlii 35-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden blogissa aloittaa Pekka Virtasen Kymmenen kärjessä -sarja, jossa Pekka paljastaa 10 suosikkiaan musiikkiteatterin teosten lauluista.

SIJA 7

Suomen 100 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi esitti teatterimme ALEKSIS KIVEN ”7 VELJESTÄ”  ja vuosi oli tietysti 2017. Hyvin tunnettu teos, jota on esitetty varmaan läpi Suomen niin ammatti- kuin harrastajateatterienkin toimesta. Pitkän ajan jälkeen saatiin TUOMO jälleen ohjaajaksemme ja musiikkipuolta hoiteli MÄKIRANNAN KARI hyvinkin voimallisesti, sillä olivathan teoksen kaikki sävellykset hänen tekemiään. Ei ainuttakaan tuttua, joita jo kouluvuosista lähtien on ihmisten päähän iskostettu. Jossakin vaiheessa häneltä pyysin, että ”jätä nyt ainaki se oravalaulu tutulla sävelmällä”, ei jättänynyt. Hyvä niin, sillä ovathan nämä hänen sävellyksensä todella kauniita ja helposti omaksuttavia. Varsinkin ”Laulu Olville”, josta ei voinut jäädä kuin kertakaikkinen hyvänolon tunne sisinpään. Lauluhan ei ole ”seiska veikasta” vaan ”Mäksä” on sen ottanut toisesta Kiven teoksesta. Kyseessä on juomalaulu, vuonna 1866 julkistetusta teoksesta ”Olviretki”. Hieno, eteenpäin menevä sävellys, joka varmaan noin suurella joukolla esitettynä sävähdytti katsojiamme. Ainakin minun tajuntaan se iski, eikä tarvittu edes olvia. Todistan jälleen kerran väittämän ”Ilo ilman viinaa on teeskentelyä”, vääräksi…vai oisko se niin…

 

SIJA 6

Kuulukohan Suomalaisen miehen perusluonteeseen tykätä melankoolisesta musiikista? Omalta kohdaltani sen voin myöntää. Ehkä tästä syystä johtuen, vuonna 2006 esittämämme musiikkinäytelmä ”MUSTALAISLEIRI MUUTTAA TAIVAASEEN” kuuluukin niihin teoksiin joista todella pidän. Onkohan siinä ainuttakaan sävelmää, joka ei menisi mollissa? No, niin tai näin.  Ohjaajaksemme saatiin ihka uutena VALTTERI ROIHA samoin, myös ensimmäistä kertaa musiikin johdossa toimi jo aiemmin mainitsemani KARI MÄKIRANTA. Tarinahan kertoo melko pitkälle rakkaudesta, ylpeydestä ja niiden aiheuttamasta tuskasta joka lopulta johtaa kuolemaan asti.

Nuori mustalaisnuorukainen Loiko Zobar, jota LOUKKOLAN JAAKKO ansioituneesti roolitti, toi tuon tunteen hyvin voimakkaasti julki esittäessää kuoron kanssa ”Zobarin Laulun.” Sydän sanoo toista, kuin järki. Seuraukset ovat ankarat…”Joko nyt on pudottava maahan? Joko nyt on aika kuolla? Joko laulu päättynyt? Lopuksi riipaiseva huuto ”Raddaaa”. Siinä oli latausta, tunnetta ja se kosketti itseäni hyvin voimakkaasti.

 

SIJA 5

Pikkupoikana yhtenä suosikkileikkinä oli ”Kurjammäen mettäsä” leikkiä inkkaria ja valkonaamaa. Kyseisessä leikissä oli puoleni aina olla valkonaama. Suosikkilehtiini kuuluivat mm. Pecos Bill,Tex Willer, Kitt Carson, Villi Länsi jne. joita isä töistä tullessaan toi, silloin kun rahatilanne antoi siihen mahdollisuuden.

 

Ei siis ihme, että olin onnesta kankeana, kun vunna 2009 teatterimme esityksenä oli ”ANNIE MESTARIAMPUJA” ja itselleni lankesi rooli eversti William Frederick Codyna eli Buffalo Billinä, jota intiaanit kutsuivat nimellä Pahaska (Pitkätukka). Se rooliasuhan minulla olikin jo omasta takaa. Tykästyin omaan sisääntulolauluuni, Colonel Buffalo Bill, joka oli reipasta vuorokeskustelua näyttämöllä odottavan kansanjoukon kanssa. Tuossa kansanjoukossa olivat mukana myös molemmat tyttäreni HENNA VIRTANEN ja HENRIKA OJALA, joista Henrikan kanssa lauloin kyseisen laulun loppuosassa samaa ääntä. Taidettiin keskustellakin siinä biisissä. Annie Mestariampuja kuuluu myös niiden teosten joukkoon joista pidän. Musiikki on alusta loppuun asti menevää, mukaansatempaavaa ja taitaa olla niin, että mennään hyvin paljon duurivoittoisena. Kruununa koko teokseen oli tietenkin se, että Henna ja ”Hempu” olivat mukana.

 

SIJA 4

Meri on minulle aina ollut yksi suuri haaveiden kohde ja tavoite saavuttaa ja toteuttaa niitä ajatuksia joista jo kuoluiästä asti olen uneksinut. Hyvin pitkälle ne saavutinkin, kun nuorena miehenä askeleeni johtivat M/S Pargasportin kannelle. Haave merimiehen ammatista oli toteutunut ja sitä kesti aina siihen asti, kun armeija huuteli riveihinsä.

 

Titanic oli 1900-luvun alkupuolella maailmankuulu, uppoamattomana mainostettu matkustajalaiva, joka neitsytmatkallaan koki karmean kohtalon. ”TITANIC” oli myös vuoden 2010 valintamme esitettäksi kappaleeksemme. Kyseinen teos tuli meille jonkinlaisena hätäratkaisuna, koska jo sovittua ”Sissiä” emme saaneetkaan. Mutta voisi sanoa, että se oli onnemme, koska kyseinen teos on edelleen menestynein esityksemme, kun puhutaan yhden esityskauden näytöksistä. MARTIKAISEN HANNELE teki siitä ohjauksellaan tunteisiin vetoavan neitsytmatkan ja vaikka musiikista ei kuultukaan sitä tuttua elokuvasävelmää antoi se ”Mäksän” ohjaamana hyvin mahtipontisen ja tilanteisiin sopivan kokonaisuuden. Kysehän oli Broadwaylle tehdystä musiikista. Itselleni ja myös monelle muulle ”Titanicista” jäi soimaan ikuisesti neljän nuoren miehen esittämänä ”We´ll Meet Tomorrow”. Koskettavat sanat neliäänisesti laulettuna, laivan yläkannella seisten, iso kymmenpäinen orkesteri taustalla. Kuinka upeasti TIMOSEN SAMULIN, MÄKELÄN KASPERIN, TÖHÖSEN MARKUKSEN ja MALININ ARTUN äänet soivatkaan. Liikutuin, joka kerta.

 

Tässä 10:stä seitsemän. Kolme vielä jäljellä, mutta mitkä ne voisivatkaan olla? Monia, monia julkituomattomia musiikkiesityksiä on vielä käsittelemättä. Ajatelkaa, kelatkaa, mitä me olemme tehneet. Mitkä voisivat olla ne kolme, jotka listaltani vielä puuttuvat ja tietenkin mikä on järjästys? Kommenteissa voitte esittää arvauksianne! Jos ei ollut helppoa noiden seitsemän esiintuominen kaikkien niiden joukosta joita olemme tehneet, niin vielä hankalampaa on laittaa nämä kolme paremmuusjärjästykseen. Monelta kanttilta niitä tutkistelin, monet ajatukset, muistot kävivät mielessä. Mutta tässä ne nyt ovat ja ainakin tällä hetkellä tässä järjästyksessä.

KYMMENEN KÄRJESSÄ, OSA 1

Vuonna 2020 Ypäjän Musiikkiteatteri juhlii 35-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden blogissa aloittaa Pekka Virtasen Kymmenen kärjessä -sarja, jossa Pekka paljastaa 10 suosikkiaan musiikkiteatterin teosten lauluista. 

 

Näiden vuosikymmenien aikana, jona Ypäjän Musiikkiteatteri on ollut maailmankartalla, olemme näyttämöllemme tuoneet mitä moninaisempia teoksia. Raskaasta draamasta iloiseen leikinpitoon saakka ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Ja kun kerran musiikkiteatterista on kyse, niin tietysti kaikissa niissä on musiikki hyvin suurena, vaikuttavana tekijänä mukana. Se on antanut, uskoisin näin, näytöksillimme puhtia ja voimaa, koska varsinkin suuret joukkokohtaukset ovat niitä jotka katsojiamme sykähdyttävät. En tietenkään väheksy niitä roolisuorittajia, jotka ovat äänensä näyttämöllemme tuoneet, upeita kerrassaan. Teatterissamme ovat soineet sävelet melkein oopperasta  lastennäytelmiin asti.

Kultaisella 60-luvulla silloinen YLE pyöritti radiossa ohjelmaa 8 kärjessä. Se oli viikottainen kevyen musiikin seuranta, jossa listasijoitukset vaihtuivat sen mukaan, kuin mitä vinyylejä oli myyty ennakkoon sovituista alan myyntipisteistä. Hyvin seurattu ja pidetty ohjelma. Ja tietysti jokaisella oli oma suosikkinsa. Niin on varmaan näiden meidänkin musiikiemme suhteen, yksi pitää tuosta ja toinen tästä toki mitään myyntitilastoa ei ole, mutta kuitenkin, mikä on paras esittämämme sävellys?

Olen näitten vuosikymmenien aikana hieman pähkäillyt, että mikähän mahtaisi olla listani 10 kärjessä, siis Ypäjän Musiikkiteatterin esittämänä. Ei helppo tehtävä ollenkaan, koska niitä on paljon ja toinen toistaan parempia sävellyksiä ja esityksi. Mutta lähdin liikkeelle ajatuksesta, että mitkä ovat saaneet minussa tuntemaan ja kokemaan voimakkaan tunneryöpyn, syystä tai toisesta, tai jota on vaan ollut todella upea kuunnella, tai jopa itse esittää. Tämä lista ei niin taajaan muutu, kuin tuo edellä mainitsemani YLEn lista. Yksinkertaisesti vaan siitä syystä, että noita uusia biisejä tulee niin harvakseltaan. Toki tiedän mitä sävellyksiä on seuraavassa teoksessamme, Vuonna 85,  mukana, mutta en ole kuullut niitä vielä meidän esittämänämme, joten se jää listani ulkopuolelle.

 

Lähdetään hyvin tunnetulla teoksella liikkeelle.

Listani on tällainen:

 

SIJA 10

Vuonna 2000 teatterimme sai valmiiksi kautta aikain toisen operettinsa ”KREIVITÄR MARIZA”.

JAAKKOLAN RIIKKA toimi musiikinohjaajana ja  SALMELAN TUOMO ohjaajana . Marizan rooli lankesi MÄKISEN SARILLE (tuolloin Kuusela) jota omassa roolissani ruhtinas Populeskuna näyttämöllä liehakoin ja ihailin. Kun EMMERICH KALMANIN ”Marizan Sisääntulolaulu” alkoi soimaan olin pelkkää hyytelöä. Kuinka mahtavat sävelkuviot on kyseinen herra onnistunutkaan luomaan ja kuinka upeasti Sari sen esittikään. Joka kerta se säväytti ja voisi sanoa, että 10 vuotta tuosta esityksestä, se melkein räjäytti. Silloinhan esitimme teatterimme 25-vuotis konsertin ensimmäisen osion Kartanon Koululla. Voi herran pieksut, mikä esitys. Muistan, kuinka jossakin vaiheessa suljin silmäni ja annoin tuon ihanan musiikin täyttää pääni ja koko kehoni, NAUTIN.

 

SIJA 9

”SAMMON TARINA” sai maailman ensi-iltansa 10.6.2003. Teoksen tekstihän on suoraan kansalliseepoksestamme Kalevalasta, josta PAAVO LISKI muotoili oman makuisensa. Musiikin sävelsi PEKKA KOSTIAINEN tehden siitä todella haastavan, jos ei jopa vaikean (ainakin omasta mielestäni). Ehkä siitä johtuen lauloinkin yhden kohdan eri tavalla, kuin mitä se oli nuotistolle präntätty. Se huomattiin jossakin vaiheessa esityksiä, mutta Pekka onneksi laulantani hyväksyi siinä muodossa. Ja orkesteriahan johti Riikka, viimeistä kertaa. Sammon tarinan jälkeen vaihtui kapellimastari teatterissamme. Vaikeutta lisäsi se, että teos oli läpisävelletty ja -laulettu, myös teksti oli outoa. Mutta sieltä löytyi helmi. ”Souti Seppo Ilmarinen”…siinä on vauhtia. Sampo on saatu takaisin ja pakomatka kotiin alkanut, takaa-ajajina Pohjolan hurjistunut väki. Se, millä tavalla musiikki tuossa kohdin muotoilee sitä hurjaa pakoa…wau. Kuorojen vaihtuvat replikoinnit (uua-uua-uua-uaa) toivat esiin suuren hädän, joita tahdittivat orkesterista tulevat iskut, antaen soutajien meloille voimaa päästä äkkiä turvasatamaan, kotiin. Upea musiikkipläjäys.

 

SIJA 8

Kun tätä tekstiä kirjoitan luetaan päivämäärää 27.11.2019, eli kohta tulee 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Edessä oli raskaat ajat, joista ei vielä tuossa vaiheessa tiedetty, voitiin vain arvailla. Kun sota syttyi, tiesi se suurelle määrälle karjalaisväestöä evakkoon lähtöä, kohti tuntematonta. Taakse jäivät rakkaat kotikonnut, eikä ollut tietoa näkisivätkö he niitä enää koskaan. Pelotti myös varmaan, että  minkälainen olisi vastaanotto siinä kohteessa, johonka heidät määrättäisiin.

Juuri näitä asioita käsitteli musiikkinäytelmä ”EVAKKO-OOPPERA”, joka perustui ANU KAIPAISEN omaelämäpohjaiseen tekstiin. Musiikin teokseen on säveltänyt SEPPO ”Paroni” PAAKKUNAINEN. Tosin emme täysin tyytyneet siihen sävellystyöhön, vaan ohjaajamme PAAVO ja RIIKKA etsivät muutakin aiheeseen liittyvää musiikkia. Mutta se, joka minussa sai tunteet liikkeelle oli MATTILAN IRMELIN esittämä ”Ainon Laulu”. Ne sanat, se sävel ja varsinkin millä tavalla ”Impi” sen esitti ei varmaan jättänyt ketään kylmäksi. Julki tuli se tuska, jota opettajan vaimo kantoi sisällään ja se kosketti minua.

 

Miten jatkuu Pekan listaus? Se selviää, kun luet seuraavan postauksen!

Monia kokemuksia ja elämyksiä

Tulin ”vahingossa” Ypäjälle vuoden 2000 esitykseen harrastamaan musiikkiteatteria maaseudun rauhaan. Koska kukaan ei ole seppä omalla maallaan päätin minäkin kokeilla taiteellisia kykyjäni muualla kuin
kotinurkissa.

Ypäjän Musiikkiteatterin silloinen puheenjohtaja Osmo Jaakkola tapasi sanoa, että ”mennään lavalle häpäisemään itsemme” ja otin tämän lauseen tosissani. Niin tosissani, että nyt parikymmentä vuotta myöhemmin vasta olen tajunnut, että sehän olikin humoristisessa mielessä lausuttu kehotus uskaltaa esiintyä virheitten tekemisen uhallakin.

Olin ehtinyt olla mukana turkulaisessa Oopperayhdistyksessä ja sen musiikkiteatteriproduktioissa joitakin kertoja ja saanut tutustua kunnianhimoisiin pyrkimyksiin tehdä oopperaa Turun kaupunginteatterissa
yhdessä Turun kaupunginorkesterin ja muiden kokoonpanojen kera. Ryhdyttyäni sitten leikkiin Ypäjän Musiikkiteatterissa yllätyin täysin siitä innostuneesta ja välittömästä ilmapiiristä, johon tämä turkulainen diiva otettiin täysillä mukaan. Kaikki näyttivät ymmärtävän, että ” se nyt on tuollainen”.

Kaikki näyttelijät ja orkesterilaiset tekivät työtä harrastajapalkalla, joka tarkoitti, että jokainen joutui maksamaan mukanaolostaan vain aikaa, matkoja ja eväät. Palkaksi saimme kokea verratonta yhteenkuuluvaisuutta mukana olevien myrskylyhdyn kokoisten pienten lisäksi reilusti eläkeikään päässeitten veteraaniharrastajien kanssa. Ja kaikkien siltä väliltä.

Vaikka esiintyjät ovat ja olivat harrastajia, oli kuitenkin jokaisen esityksen runko tiukasti ammattimaista. Esityksien ohjaajat ovat ammattilaisia, lavastus ja puvustus on taitavien ammattilaisten käsissä ja musiikinjohto erinomaisesti kuoron ja solistien parhaat puolet esiin kaivavan ammattilaisen käsissä. Puitteet ovat olleet ja varsinkin nykyisin ovat ammattilaistenkin mielestä tavallista paremmat.

Matka Turusta harjoituksiin ja esityksiin on ollut suhteellisen pitkä ja aikaa vievä. Silti sitä on tullut tehtyä kaksikymmentä vuotta. Suurin houkutin on ollut ja on teatterilaisten innostus ja välitön suhtautuminen yhteiseen harrastukseen. Vanhemmat ovat neuvoneet nuorempia ja edistyneemmät aloittelijoita. Täällä jokainen on saanut kehittyä omaan tahtiinsa ja ottaa käyttöön piilossakin mahdollisesti olleita kykyjään laulun, tanssin soiton ja näyttelemisen osalta. Vapaaehtoisperiaatteella toimivan harrastuksen houkuttimena on ollut ja on edelleen suuret produktiot, joihin ammattiteattereista vain suurimmilla on mahdollisuuksia.

Jo pelkästään kahdenkymmenen hengen orkesteri on useimmille teattereille mahdottomuus. Tai neljänkymmenen hengen kuoro solisteineen. Ypäjän Musiikkiteatterille se on ollut jo pitkään ”se tavallinen setti”.

Ajan kuluessa olen kiinnittänyt huomiota Ypäjän kunnan asennoitumiseen teatteria kohtaan. On mieltä lämmittävää huomata, miten kuntalaiset ovat pitäneet koko ajan tärkeänä, että kunnassa voidaan harrastaa musiikkiteatteria ja siksi kunta on panostanut teatterin toimitiloihin jo vuosien ajan erittäin merkittävästi. Totuus onkin, että ilman kuntalaisten myötämielisyyttä ei teatteritoiminta tässä mittakaavassa olisi ollut mitenkään mahdollista.

Olen nyt ajatellut hieman hellittää teatteritouhuista ja jäädä seuraamaan sivusta, miten uudet tuulet pääsevät puhaltamaan teatterilla.

Haluan kiittää kaikkia teatterilaisia näistä vuosista ja kaikista upeista kokemuksista, joita olen saanut Ypäjällä kokea. Vasta kun dementia iskee, saatan unohtaa jotakin näistä muistoista, joita vaalin kiitollisuudella jatkossakin.

Juha Lindgren

Top