Tetteilyä teatterilla

Tetteilyä teatterilla

Ysiluokka alkaa pikkuhiljaa hiipua hiljalleen kohti loppuaan, mukavasti siinä teatterilla pyörimisen lomassa. Kuitenkin melkein viimeiselle viikolle lukuvuodesta osui TET-viikko, jolloin pitäisi hinata itsensä johonkin työpaikalle tutustumaan. Tietenkin minä mattimyöhäisenä en kekannut etsiä kunnon työpaikkaa mikä kiinnostaisi, joten mietin, jospa menisin teatterille tettiin? Siellähän ihmiset ja ympäristökin olisivat tuttuja eikä niin tarvitsisi jännittää. No, ei siinä muu auttanut kuin ottaa asia puheeksi, ja kappas, pian olikin kirjoitettu sopimus jo kourassa, jonka voi viimeisenä eräpäivänä sukkelasti palauttaa opolle.

Vaikka tettiviikosta on vielä hieman jäljellä, olen siellä jo kaikenlaista puuhaillut. Itseasiassa olen maalaillut sitä sun tätä: Docin pubin ovenkarmit, maalannut tiiliä sekä katsomon lautoja. Maalaamisen lisäksi olen siivonnut. Se on ollut mukavaa, kun on saanut tuttujen seurassa pitää hauskaa töiden lomassa. Samalla tulee olo, että saan jotain aikaiseksi muidenkin hyväksi. Enkä olisi uskonut, että maalaamisesta saa niin helposti habaa!

Sää on ollut turhan kuuma Ypäjällä, ja siitepöly on sen takia suorastaan riemuinnut härnätessään allergikkoja. Mukaan lukien minua. Siitepölyn lisäksi teatterin alueella on leijaillut jonkin kasvin siemeniä, niitä, jotka ovat kuin voikukan lentäviä valkeita palloja. Viisaammat valaiskoon, minkä kasvin siemeniä ne ovat. Kauniita ne ovat olleet, kun tuntuu että helteen keskellä sataisi lunta. Tosin, kun ne lentelivät maalipurkkeihin, suuhun ja silmään ne eivät olleet kovin ihastuttavia. Töitä tehdessä on ollut hiki ja tuskallisen kuuma silmien kutistessa ja nenän vuotaessa. Siitä huolimatta jaksaa painaa, kun tietää että jos jotain tekee, päästään helpommin ja mukavammin jatkossa harjoittelemaan.

Kyseisellä viikolla alkoi myös sopivasti arkiharkat, jolloin tajusin, että tulenkin asumaan muutaman päivän periaatteessa teatterilla. Lähden teatterille yhdeksäksi aamulla, pääsen kolmelta töistä, jolloin pääsen noin tunniksi kotiin, jonka jälkeen harjoitukset jo alkavatkin viiden aikoihin. Näin pitkien päivien jälkeen olen ihan rättiväsynyt ja valmis petiin.

Muutaman päivän aikana olen oppinut paljon lavastuksesta. Olen ollut mukana teatterissa viisi vuotta. Siitä huolimatta en ole kuitenkaan nähnyt, miten lavasteet laitetaan pystyyn. Silloin tällöin joku seinä on toki laitettu pystyyn harkkojen lomassa. Lavasteiden rakennuksen lisäksi olen nähnyt tällä viikolla, miten teatterin uuden katsomon seinät valmistuvat. Yksinkertaisesti jo tähän mennessä tettiviikkoni on ollut paras kaikista tettiviikoistani, koska teatteri on kuin toinen kotini.

— Vilma —

 

Sinulle, teatterileski

Sinulle, teatterileski

 

[Teatterileski (substantiivi): henkilö, joka on menettänyt läheisensä teatterille. Teatterileski voi olla aviopuoliso, lapsi, äiti, isä, ystävä, jonka läheinen harrastaa teatteria.]

 

Edessäsi alkaa nyt olla kaikista haastavimmat ajat. Kun ensi-iltaan on enää muutamia viikkoja, on läheisesi entistä vähemmän kotona tai ylipäätään missään tavattavissa. Myöskin puhelimitse häntä voi olla hankala tavoittaa, sillä harjoitusten ajan tuollaiset vempeleet on luonnollisesti pidettävä äänettöminä. Teatterille menettämäsi läheinen katkoo yöuniasi palatessaan harjoituksista tai lavasteita rakentamasta kauan sen jälkeen, kun sinä olet jo mennyt nukkumaan. Kun lopulta saat hänet pysähtymään hetkeksi aloilleen, hän ei osaa enää puhuakaan muusta, kuin teatterista.

 

Haasteita sinulle, teatterileski, tuottaa myös teatteriharrastajan tunnekuohut. Lyhyet yöunet, epäsäännöllinen ruokailurytmi ja vuorosanat, jotka eivät jää päähän, voivat saada teatteriharrastajan tunteet pintaan mitättömämmistäkin syistä. Kotinne alkaa lisäksi täyttyä kaikenlaisesta teatterirekvisiitasta, mainosjulisteista ja hikisistä treeni- ja roolivaatteista. Sinun on kuitenkin parasta olla puuttumatta niihin, ellet halua todellista riitaa välillenne. Kaikki teatteriin liittyvä on nimittäin muuttunut yllättäen pyhäksi, eikä teatteriin liittyen tule lausua yhtäkään poikkipuolista sanaa harrastajan kuullen.

 

Näytöskauden alkaessa et ehkä näe teatterilaistasi sitäkään vähää kuin nyt. Itse esitykset eivät ehkä vie aivan niin paljon aikaa kuin venyvät harjoitusillat, mutta näytöksiin valmistautuminen sen sijaan ottaa oman aikansa. Näytöksien jälkeen taas teatterilainen on niin puhki kulunut, että tuskin edes huomaat hänen tulleen kotiin, käyneen suihkussa ja kaatuneen sänkyyn. Ellei sitten käy niin, että näytöksessä jotakin on mennyt pieleen, ja hänen täytyy jälleen päästä purkamaan tunteitaan – kenelle muullekaan, kuin sinulle.

 

Kun näytöskausi päättyy, saatat jo luulla saaneesi läheisesi takaisin. Älä kuitenkaan intoile. Viimeisen näytöksen jälkeen on nimittäin teatterilaisen sopeutumisaika. Ensimmäiset päivät sopeutumisajastaan hän saattaa vain tuijotella seinää, nukkua ja miettiä, eikö tänään todellakaan ole näytöstä. Hän saattaa itkeskellä, koska kaipaa suurta teatteriporukkaansa, tai koska ei jaksa enää nähdä yhtäkään ihmistä vietettyään niin kauan aikaa suuressa teatteriporukassaan. Älä kuitenkaan huolestu, sillä teatterilaisen sopeutumisaika kestää tuskin kahtakaan viikkoa. Sen jälkeen hän on jälleen valmis arkeen kanssasi. Ainakin siihen asti, kunnes seuraavan produktion harjoitukset taas alkavat…

 

Paras vinkkini sinulle on kuitenkin tässä: hyväksy se, ettet voi tilanteelle mitään. Jos teatterikärpänen on kerran päässyt puraisemaan, puremakohta ei lakkaa kihelmöimästä kuin teatterissa olemalla. Teatterileskenä voit vain parhaasi mukaan yrittää ymmärtää tätä kihelmöintiä ja muistaa tuoda ruusuja ensi-iltaan. Jos kuitenkin haluat muuttaa tilannetta, ennen avioeroa suosittelen kokeilemaan mukaan hyppäämistä. Antaessasi teatterikärpäselle mahdollisuuden puraista myös itseäsi, saatat myös saada lisää yhteistä aikaa läheisesi kanssa, etkä tule enää jatkossa kärsimään teatterileskeyden tuottamaa tuskaa. Ja hei, onhan toki muistettava, että teatteri on harrastuksista parhain – ei kai sinunkaan läheisesi sen parissa muuten kaikkea vapaa-aikaansa viettäisi!

 

— Teatterikärpäisen puraisemaksi joutunut —

Teatterin taika?

Teatterin taika?

Sannoovat, että maailma muuttuu. No sehän on ittestäänselvyys, on ollu maailman sivu, turha siittä mittään touhottaa. Mu on niitä muutamia, jokka ei näytä juur muuttuvan, ainaska tämmösellä ihmisen mittasella sihrillä. Yk niistä on noi muuttolinnu. Joka kevät ne räpistellee pesäseuruilleen sieltä jostain, ties mistä, mu etelästä enimmäkseen kumminki. Toinen on mei muutamat ukot, jokka saapastellaan Pappilanmäelle, sinne teatterin tontille kevväisin, kohta ko lumet on sulanu. Tänä kevväänä tallustettiin sinne, vaikka oli vielä lumia maasa ja lissääki tuli, ko ruvettiin sielä touhuumaan lavastushommia.

Vaikka on sitä muutosta meisäki ukoisa. Kymmene vuatta takaperi mei ei oltu ukkoja. Ny ollaan! On meitillä onneks mukana pari nuarempaaki, jokka ihan opiskellee tota lavastusta. Meinaan, ko ny tarttee saara aikaan kolmen kappaleen kulissit. On toi Länsipualen tarina ja si ovat Katto-Kassinen ja Paavo pualitoista. Kassinen ja Paavo sentään soppii sammaan talloon, mu se ei si ookka mikkään yksinkertane, ko on ihan kaks kerrostaki. Talo on si semmosella lavetilla, misä on pyärät alla, että voiraan kärrätä näyttämölle esityksen ajaks ja si taas pois. Voimakonneena on iso Verkussonni ja tartteeki olla, ko ei se talo millään pikkuraktorillä eres hiavahra.

Sitä yläkertaa on muuallaki lavastuksesa ja si on ni maar paljo eri tasoja, jokku ihan maasa ja toiset si vaihrellen vähä ylempänä. Niisä ruppeeki olleen meille ukoille tekemistä, meinaan, ko kyl mei vielä mennään aika sujuvasti eres ja takasin ja erestakasin tollai vaakasuunnasa, mu ylöspäin on si vähän eri asia. Alas mei kyl päästään, mu ylös on si vähä vaikeempaa. Täsä yhtenä päivänä si varotinki tota näyttämöväkkee, että täsä on ny si semmonenki katastroohvin mahrollisuus, että jonkun kerran, ko tuutte harjotuksiin näyttämölle, nii mei ukot ollaan siälä levällään, ko Jokisen evväät, kuka polvillaan, kuka mahallaan, kuka seljällään taikka joku istuvillaanki takapuali maasa. Suasittelin, että tönköötte meitin si vaan pystyyn, että päästään jatkaan hommia. Mu kehotin kattoon si kans noi korkeemmatki paikat, meinaan kontin päällyksen ja orkesterikopin katon ja Kassisen yläkerran, ettei kukkaan meitistä unohru sinne piremmäks aikaa, ko ruppee toi urakka si kusseen.

Tosa männä pyhänä olin hommisa teatterilla sammaan aikaan, ko siälä pyäri Länsilairan harjotus. Sillai sivusa koitin hiljaa hommata Kassisen talloo etiäpäin, etten häirittis harjotusta. Mu si sain huamata, taas kerran, että kyllä on monipualista ja vaihtelevvaa tämä lavastemiähenki tyä. Rakentamisesa jo saa alvariinsa raapia päätään, että kuis mei tämä ny si oikein tehrään. Ny piti välillä tuuritella yks vauva vaunuisa unneen, ko äitins tartti harjotella. Hyvin nukahti. Ei ollu ensmäinen kerta semmostaka näitten vuasien mittaan. Koiranki vahtina oon ollu harjotusten aikana, ko sitä piti taputella, ettei ruvennu ulvoon isäntänsä perrään taikka emäntäkö se silloin oli.

Siinä sivusa seurasin si vähä sitä harjotustaki. Hyvältä näytti. Pojat on kommeita ja tytöt kauniita. Siinä rupes lavastemiähen vanha syrän läpättämmään, ko lampaan saparo, ko tyttöin hammeet tanssatesa heilahti sillai, niinkös tiärät. Ja orkesteri soi, ko Salomoonin urut, vaikka en yhtään tiärä, mikkä ne semmoset urut si ovakka, mu uppeesti kumminki.

Siittä en o oikein selvillä, mikä net muuttolinnut kevväisin Suameen vettää, mu jottain taikaa tosa teatterisa on, ko se saa teatterinmäelle semmosen porukan, näyttämölle ja orkesterriin ja markkinointiin ja myyntiin ja mainontaan ja lipunmyyntiin ja kahviopalveluun ja pysäköinninohjaukseen ja makkaranmyyntiin ja järjestyksenvalvontaan ja kattojien neuvvomisseen ja auttamisseen rapuissa ja muisaki paikoisa, misä on vähä hankala kulkia. Ja meitit vanhat ukotki rakentaan lavastuksia. Paas suvella tullein kattoon, saaraanko mei se taika tarttuun suhunki!

Lavastemiäs

Ekat ulkotreenit!

Ekat ulkotreenit!

 

Viime viikonloppuna oli jälleen ilonamme Westiksen teatteritreenit. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsimmekin ottamaan tanssiaskelia ja päästämään laulumme ilmoille ulkona teatterin mäellä! Ruokatauolla ehdimme jopa maalailemaan väliaika-alueen koppeja. Aurinko helli teatterilaisia koko viikonlopun, eikä kenenkään tarvinnut kaivaa esiin toppavaatteitaan. Tänä viikonloppuna taitaa tosin lämpimämmät vaatteet olla kaikille tarpeen, sillä kelit eivät näytä olevan yhtä suotuisat. Kaikilla näytti olevan hauskaa (ainakin lopussa!) uusien askelkuvioiden opettelemisessa ja vanhojen muistelemisessa. Vaikka kyllä sitä taas sai miettiä, että miten ne laulun sanat ja askeleet voikaan olla niin vaikeita yhdistää toisiinsa. Ja aina sitä ihmettelee, että näinkö paljon tilaa meidän pitäisi ottaa haltuun, että saadaan koko lava täyttymään. Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin luonnistuu meiltä teatterilaisilta kuin vettä vain!

 

Myös puvustaja kävi sovituttamassa teatterilaisille vähän asuja tuleviin näytöksiin! Pikku hiljaa alkaa kaikki palaset loksahdella paikoilleen ja kokonaisuus hahmottua niin lavastuksen, puvustuksen, laulujen  kuin koreografiankin kohdalla. Kokonaisuuden hahmottuminen lienee ihan positiivinen asia ottaen huomioon sen, että ensi-iltaan on enää reilu kuukausi. Hui!

 

Tuollaisina aurinkoisina kevätpäivinä (vaikka lämpötilat olivat jo lähes kesälukemissa, ainakin lauantaina!) on hyvä pysähtyä hetkeksi istumaan teatterin katsomoon. Katsella vain ympärilleen ja nauttia olostaan. Linnut laulavat, iloisia ihmisiä pyörii siellä täällä, lapset juoksentelevat ympäriinsä ja kaikki on hyvin. Teatterilla olemisen fiilistä on vaikea selittää muille, sillä se pitää itse kokea. Varmasti jokainen teatterilainen tietää, mistä puhun, sillä miksi muuten me viihtyisimme tuolla mäellä vuodesta toiseen arkena illat ja viikonloppuina koko päivän. Vaikka kuinka ajattelisi kotona, että haluaisi vain jäädä kotiin lepäämään rankan työviikon jälkeen, teatterille tullessaan ja hetken tunnelmoinnin jälkeen alkaa pikku hiljaa hymy nousta korviin asti ja onnen tunne tuntua rinnassa. Kyllä teatteri on vaan ihanaa!

– Teatterilainen

Mambopeppu

Mambopeppu

 

Ainakin näin teatterin lavalta katsottuna projektissamme ollaan melko tarkkaan puolivälissä. Muutama kuukausi sitten alkaneet harjoitukset alkavat olla siinä pisteessä, että muutaman kuukauden päästä ne ovat muisto vain. Lienisikö nyt siis hyvä hetki tarkastella, mihin on tullut lähdettyä mukaan ja mitä kaikkea on tapahtunut?

Omalla kohdallani taukoa ymt:n lavalta on nyt ollut parikin vuotta, mutta tuona aikana olen pysynyt mukana toiminnassa – milloin ruusukioskin myyjänä ja milloin markkinointiryhmälle ideoita antaen. West Side Storyn paljastuttua tulevan kautemme teokseksi halu päästä takaisin lavalle kasvoi taas yli äyräidensä ja tässä sitä ollaan puertoricolaisena naisena puertoricolaisten joukossa!

Taukoni lavaharjoittelusta on kuitenkin ilmeisesti kullannut muistot, sillä jo talven ensimmäisissä harjoituksissa yllätyin siitä, kuinka hikistä puuhaa teatterin tekeminen onkaan. Nyt, muutamaa kuukautta myöhemmin, jokaisissa harjoituksissa en ole enää aivan läpimärkä. Liekö kuntoni kasvanut, vai ottiko ohjaaja meistä vain luulot pois ensimmäisillä kerroilla, en tiedä. On kuitenkin ilmennyt uudenlaisia haasteita.

Kuten varmasti moni tietääkin, teatteri haastaa harrastajaansa mitä ihmeellisimmillä tavoilla, ja teatterin parissa voi päätyä yllättävänkin kauas mukavuusalueestaan. Westiksen parissa minulle kenties eniten heittäytymistä vaativa osuus on teoksen sisältämät tanssit, itseäni kun on tanssin osalta kuvailtu yhtä näppäräksi kuin lapsuuskotini vanhaa Valmettia. Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan, ja tanssikoreografiat ovatkin yllättäen herättäneet sisälläni valtaisaa innostusta!

Mutta se ongelma, johon jo aiemmin viittasin: mambopeppu! Kyseessä ei ole suinkaan kaikkien harjoituskertojen tuottama upea, kiinteä persikkaherkku, vaan kipeytyneet lihakset, jotka intensiivisimpien viikonloppujen jälkeen häiritsevät ikävästi arkeen laskeutumista. Ja tuoliin istumista. Sekä ylös nousemista. Tai oikeastaan kaikenlaista liikkumista.

Eli mitäkö on Westikseen lähtö minulle antanut? Kohonneen peruskunnon ja kipeät tanssilihakset. Mutta toki myös paljon hyvää, ystävien kanssa vietettyä aikaa ja nauruterapiaa – teatteriperheyttä parhaimmillaan! Tuottakoonkin se välillä hikeä ja kyyneleitä, on teatteriharrastus silti harrastuksista parhain.

Näillä tunnelmilla siis terveisiä niin katsomon väelle kuin kanssaharrastajillekin! Pian jo nähdään, mitä kipeät lihaksemme ovat saaneet aikaiseksi!

 

– Milla Malin

Merkitty: , ,

West Side Storyn taustaa ja tuotannollisia ajatuksia

West Side Storyn taustaa ja tuotannollisia ajatuksia

Käsikirjoitus Arthur Laurents
Musiikki Leonard Bernstein
Lyriikat Stephen Sondheim

West Side Story on musikaaliklassikko kahden nuorisojengin kohtaamisesta New Yorkin kaduilla 1950-luvulla. Avainteemoja ovat viha ja ennakkoluulot, rotujen välisistä ristiriidoista aiheutuvat yhteiskunnalliset ongelmat, sekä nämä ylittävä rakkaus.
Sharksit ja Jetsit kilpailevat toisiaan vastaan, kun Maria (Sharks) ja Tony (Jets) kokevat palavaa rakkautta ensisilmäyksellä. Lopussa viha voittaa, mutta voiko toivo paremmasta jäädä elämään?

Ajankohtaisuus

Sanomattakin selvää, että teos on yhteiskunnallisesti ajankohtainen: Amerikan nykyinen tilanne heijastelee teoksen teemoja jopa selvemmin kuin teoksen kirjoitusaikana.

Samaan aikaan teos tuntuu ajattomalta. Vihaa ja vastakkainasettelua tulee todennäköisesti aina olemaan ihmisten välillä, niin kauan kuin historiasta ei opita. Tai edes lähihistoriasta.

Ajattomuudelle löytynee näytelmähistoriallinenkin syy. Tarina pohjautuu William Shakespearen Romeo ja Julia –tarinaan, joka on osoittanut olevansa länsimaisen näytelmähistorian ajattomimpia teoksia.

Harjoituksissa näyttelijät ja näyttämöohjaaja ovat puhuneet paljon siitä, miten repliikit ja hahmot tuntuvat olevan ”niin nykypäivää”. Monelle teos on ollut ehkä aluksi kaukainen, tai etäinen muisto joskus nähdystä näyttämöversiosta, tai mielessä on pyörinyt elokuvaversio. (Elokuva tuli itse asiassa Teemalta juuri sopivasti syksyllä, kas sattumaa!)

Oma versio ja porukkahenkeä

Alkuharjoituksissa koreografi ja ohjaaja painottivat, että emme hae elokuvaa mukailevaa versiota. Teoksesta tulee Ypäjän näköinen, kuten aina ennenkin.
Omaan versioon ajavat myös näyttelijöiden ikärakenne: lapsia, teini-ikäisiä ja nuoria on paljon, nuoria aikuisia suhteellisen vähän, monivuotisia aikuiskonkareita jonkin verran. Niinpä jengien roolihahmoja ja kokonaisuuksia on mietitty omalle porukallemme sopiviksi.

Esiintyjäjoukko on sitoutunut ja valmis laittamaan itsensä kokonaan likoon. Näyttämöharjoituksia, lauluharjoituksia ja tanssiryhmän harjoituksia pidetään yhdessä ja erikseen.
Bändin treenit ovat alkaneet myös, ja erittäin haasteellinen musiikki vaatii sekin runsaasti harjoittelua.
Onneksi kasassa on taitava ja innostunut porukka rautaisten ammattilaisten ohjauksessa. Lopputulema ei siis tuottajaa huoleta – vaikka toki vielä on valtavasti töitä! En kuitenkaan epäile, etteikö yhdessä sinne päästäisi.

Ei tule unohtaa ryhmän näkymättömämpiä käytännön järjestelijöitä:
* Markkinointiryhmä tekee tasaisen hyvää ja idearikasta työtä. Festarin t-paidat laitetaan pian tilaukseen, näymme somessa ja netissä, kohta kadunvarsilla ja ties missä.
* Tuottajat hoitavat aikataulutusta, tilavuokria, läsnäoloja, käsiohjelmia, julisteita, kokonaiskuvaa.
* Johtokunta pitää huolen virallisista asioista ja järjestelyistä, sekä keskittyvät koko festivaalin sujuvuuteen.
* Aikanaan järjestyksenvalvojat, lipunmyyjät, kahvionpitäjät, pääsevät myös hommiin.
* Monia muitakin varmasti on, joita en tässä muista mainita!

Uudessa teatteriyhteisössä

Westis on tarjonnut mahdollisuuden olla ”vain tuottamassa” näyttämöteosta ensimmäistä kertaa. On ollut virkistävää löytää omalta asuinseudulta ihan uusi teatteriyhteisö, joka vieläpä keskittyy omaan ydinosaamiseen.
Tähän asti olen tottunut siihen, että ohjaaja hoitaa tuottajankin työt. Nyt on saanut hoitaa vain tuotannollista tonttia, mikä on ollut opettavaista.
Projektivastaavan hommassa on tullut tutustuttua luontevasti ohjaajiin, johtokuntaan ja moniin taustatahoihin, joita YMT:n piirissä toimii. Paljon saatu siis uusia kontakteja! Virkistävää nähdä myös erilaisia toimintatapoja.

Toivon Ypäjän festarikesälle parasta mahdollista säätä ja erinomaisen innokasta tapahtumapöhinää!

– Merikerttu Mutala
Tuottaja / West Side Story

Tähän on tultu

TÄHÄN ON TULTU!

36:s vuosi musiikkiteatteria on jo hyvällä alulla.

”Ensiksi se oli kuin pieni kärpänen, mutta paisui ja turposi, kuin syötissä härkänen”.
Tosin eivät meidän kulissimme nykyään ole massiivisuudessaan sitä luokkaa, kuin ne olivat taipaleemme alkuvaiheessa. Nehän koostuivat Ypäjän kunnan museorakennuksista. Mutta sen jälkeen, kun tuosta miljööstä luovuttiin, on rakennettu…rakennettu…rakennettu, jos jonkinnäköistä kulissia: uittotukkiteloja, joki, rautatie ja juna, suuri valtamerilaiva, krivittären palatsi, kaksikerroksinen hotelli, koulu, kokonainen kylä, sateenkaari, osasta  näyttämöä tehtiin pyörivä, ym. ym. tuo sarka on…voisi sanoa…loputon. Se on yksi osa sitä kokonaisuutta, mistä musiikkiteatterimme tunnetaan.

Näyttelijöissämme ei ole ollut maankuuluja huippunimiä, ainakaan vielä siinä vaiheessa, kun ovat yleisöllemme esiintyneet. Samoin muusikkomme ovat melko pitkälle hyvinkin harrastepohjaisia suuruuksia. Omillamme on toimeen tultu ja käsittääkseni jopa hyvin.

Alusta alkaen on tavoitteenamme ollut antaa yleisöllemme sitä parasta, mihin pystymme, joka rintamalla. Siksi meitä ohjaavat…laulattavat…vaatettavat…liikuttavat ja rakenteita suunnittelevat henkilöt ovatkin luokkaa A1.

Yleisöllemme anettavaa palvelualttiutta ovat julkituoneet kanttiini- ja järjästyspuolen henkilöt. Ilman heitä, homma ei toimisi. Ja olemmehan me teatterilaisetkin tuosta palvelusta osammme saaneet. Taustajoukot ovat valtaisat. Kiitos heille kaikille, mainitsemattomille ja mainituille. Ilman heitä emme olisi tässä ja nyt.

Niin…missä olemme nyt!?
Ilmeemme on muuttunut, moninkin tavoin. Ehkä konkreetisesti näkyvin muutos on tapahtunut teatterinmäellä katsomon suhteen. Päällenne, arvoisat katsojat, on valmistunut uusi …kiinteä kate. Homma on vielä vähän kesken, mutta kunhan kevätaurinko nousee korkeammalle ja saa lumet sulatettua, alkaa loppurutistus. Toivottavasti kate valmistuttuaan antee teille vielä paremman mahdollisuuden nauttia esityksistämme. Jäämme odottamaan palautettanne.

Toinen, myös suuri muutos, on mahdollisuus valita mieleisensä kolmesta eri teoksesta: WEST SIDE STORY (pääteoksemme), KATTOKASSINEN (lasten-/kokoperheen näytelmä) ja PAAVO 1½ (ensimmäistä kertaa teatterimme historiassa on kyse puhenäytelmästä). Tietenkin on mahdollista, että tulette seuraamaan joka teoksen esityksen. Ja palautettanne jäämme odottamaan tietysti näistäkin asioista.

Melkoinen rypistys on edessämme. Ja sen voin luvata, että parhaamme teemme. Toivottavasti nautitte annistamme.

”Ja mitäpä tässä kertoisin enempää teatterimme päivistä ja vaiheista täällä. Ne kulkevat rauhaisasti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistuvat rauhaisasti alas illan lepoon, monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa”.

– Pekka Virtanen

Top