Olen päässyt kurkistamaan teattereiden parrasvalojen taustoihin syvemmin, kun oma lapsi on innostunut näyttelemisestä ja tästä harrastuksesta. Tutuksi on tullut Forssan teatteri, pieni teatterikoulu, Rauhaniemen kesäteatteri ja nyt uutena tämän kesän myötä Ypäjän musiikkiteatteri, jossa tyttäremme Klaara näyttelee Katto-Kassisessa pikkuveljeä.
Ilolla olen antanut tyttäreni erilaisiin proggiksiin, kun olen saanut huomata, miten hienosti hänet aina otetaan vastaan uuteen ja miten porukasta hitsautuu aina tiivis sen hetkinen ”perhe”. Hän on saanut paljon uusia ystäviä, aikuisia, lapsia ja nuoria elämäänsä tätä kautta. Teatterin yhdessä tekemisestä uskon jokaisen saavan paljon tärkeitä taitoja elämäänsä.
Ihaillen olen päässyt seuraamaan ihmisten omistautumista harrastukselleen teatterin parissa. Se vie paljon aikaa, olet sitten taustajoukoissa tai näyttämöllä. Yhden näytelmän tekemisessä on valtavasti työtä, kun kokonaisuus rakentuu. Harjoitustunteja kertyy, rekvisiittaa, asusteita, ym. hankitaan ja suunnitellaan. Lavasteet ja musiikki on iso myös iso kokonaisuus. Ja miten tärkeää työtä kokonaisuuden kannalta on taustoissa kahvinkeitto, makkaranpaisto ja lipunmyynti, että siellä on riittävä määrä tekijöitä jokaiseen näytökseen. Uskon, että iloinen yhdessä tekeminen ja tyytyväiset kävijät ovat paras palkinto tehdystä työstä.
Ypäjällä miljöö ja puitteet ovat upeat. Kolme erilaista näytelmää pitää kesän vilkkaana, jotka kaikki kannattaa käydä katsomassa. Jokainen seudullamme tehty näytelmä ansaitsee katsojansa. Kannustankin kiertämään juuri Sinua katsomaan kaikki seutumme näytelmät. Paras palaute ja kiitos tehdystä työstä on täydet katsomot katsojia.
Aurinkoista kesää!
Kaisa Lepola
Share this content: