Teatterin taika?

Sannoovat, että maailma muuttuu. No sehän on ittestäänselvyys, on ollu maailman sivu, turha siittä mittään touhottaa. Mu on niitä muutamia, jokka ei näytä juur muuttuvan, ainaska tämmösellä ihmisen mittasella sihrillä. Yk niistä on noi muuttolinnu. Joka kevät ne räpistellee pesäseuruilleen sieltä jostain, ties mistä, mu etelästä enimmäkseen kumminki. Toinen on mei muutamat ukot, jokka saapastellaan Pappilanmäelle, sinne teatterin tontille kevväisin, kohta ko lumet on sulanu. Tänä kevväänä tallustettiin sinne, vaikka oli vielä lumia maasa ja lissääki tuli, ko ruvettiin sielä touhuumaan lavastushommia.

Vaikka on sitä muutosta meisäki ukoisa. Kymmene vuatta takaperi mei ei oltu ukkoja. Ny ollaan! On meitillä onneks mukana pari nuarempaaki, jokka ihan opiskellee tota lavastusta. Meinaan, ko ny tarttee saara aikaan kolmen kappaleen kulissit. On toi Länsipualen tarina ja si ovat Katto-Kassinen ja Paavo pualitoista. Kassinen ja Paavo sentään soppii sammaan talloon, mu se ei si ookka mikkään yksinkertane, ko on ihan kaks kerrostaki. Talo on si semmosella lavetilla, misä on pyärät alla, että voiraan kärrätä näyttämölle esityksen ajaks ja si taas pois. Voimakonneena on iso Verkussonni ja tartteeki olla, ko ei se talo millään pikkuraktorillä eres hiavahra.

Sitä yläkertaa on muuallaki lavastuksesa ja si on ni maar paljo eri tasoja, jokku ihan maasa ja toiset si vaihrellen vähä ylempänä. Niisä ruppeeki olleen meille ukoille tekemistä, meinaan, ko kyl mei vielä mennään aika sujuvasti eres ja takasin ja erestakasin tollai vaakasuunnasa, mu ylöspäin on si vähän eri asia. Alas mei kyl päästään, mu ylös on si vähä vaikeempaa. Täsä yhtenä päivänä si varotinki tota näyttämöväkkee, että täsä on ny si semmonenki katastroohvin mahrollisuus, että jonkun kerran, ko tuutte harjotuksiin näyttämölle, nii mei ukot ollaan siälä levällään, ko Jokisen evväät, kuka polvillaan, kuka mahallaan, kuka seljällään taikka joku istuvillaanki takapuali maasa. Suasittelin, että tönköötte meitin si vaan pystyyn, että päästään jatkaan hommia. Mu kehotin kattoon si kans noi korkeemmatki paikat, meinaan kontin päällyksen ja orkesterikopin katon ja Kassisen yläkerran, ettei kukkaan meitistä unohru sinne piremmäks aikaa, ko ruppee toi urakka si kusseen.

Tosa männä pyhänä olin hommisa teatterilla sammaan aikaan, ko siälä pyäri Länsilairan harjotus. Sillai sivusa koitin hiljaa hommata Kassisen talloo etiäpäin, etten häirittis harjotusta. Mu si sain huamata, taas kerran, että kyllä on monipualista ja vaihtelevvaa tämä lavastemiähenki tyä. Rakentamisesa jo saa alvariinsa raapia päätään, että kuis mei tämä ny si oikein tehrään. Ny piti välillä tuuritella yks vauva vaunuisa unneen, ko äitins tartti harjotella. Hyvin nukahti. Ei ollu ensmäinen kerta semmostaka näitten vuasien mittaan. Koiranki vahtina oon ollu harjotusten aikana, ko sitä piti taputella, ettei ruvennu ulvoon isäntänsä perrään taikka emäntäkö se silloin oli.

Siinä sivusa seurasin si vähä sitä harjotustaki. Hyvältä näytti. Pojat on kommeita ja tytöt kauniita. Siinä rupes lavastemiähen vanha syrän läpättämmään, ko lampaan saparo, ko tyttöin hammeet tanssatesa heilahti sillai, niinkös tiärät. Ja orkesteri soi, ko Salomoonin urut, vaikka en yhtään tiärä, mikkä ne semmoset urut si ovakka, mu uppeesti kumminki.

Siittä en o oikein selvillä, mikä net muuttolinnut kevväisin Suameen vettää, mu jottain taikaa tosa teatterisa on, ko se saa teatterinmäelle semmosen porukan, näyttämölle ja orkesterriin ja markkinointiin ja myyntiin ja mainontaan ja lipunmyyntiin ja kahviopalveluun ja pysäköinninohjaukseen ja makkaranmyyntiin ja järjestyksenvalvontaan ja kattojien neuvvomisseen ja auttamisseen rapuissa ja muisaki paikoisa, misä on vähä hankala kulkia. Ja meitit vanhat ukotki rakentaan lavastuksia. Paas suvella tullein kattoon, saaraanko mei se taika tarttuun suhunki!

Lavastemiäs