Paikka; teatterialue, Ypäjän Musiikkiteatteri. Aika; kaksi (2) tuntia esityksen alkuun.
Kenttähenkilöstö, siis kahviopalvelu, makkarakioski, ruusukioski, lipunmyynti, liikenteenohjaus, järjestyksenvalvonta saapuu valmistelemaan oheispalveluja. Pulla-auto on käynyt paikalla aiemmin päivällä ja pääemäntä on käynyt kuittaamassa tuoreet leivonnaiset illan tarjontaan.
Näyttelijät saapuvat. Moikkaillaan. Vaihdetaan muutama sana. Joskus ja jotkut saattavat hieman heittää herjaa ja hälistäkin. Mutta ilmeistä ja olemuksista heijastuu nouseva jännitys ja keskittymisen kasvu.
Kaksi tuntia ennen esityksen alkua, miksi niin varhain. Siksi, että ennen kuin sinä katsoja saat heidät silmiesi nähtäviksi ja korviesi kuultaviksi, heillä on monta ja monenlaista tekemistä.
Suojassa ollut tarpeisto on vietävä paikoilleen. Jokaisella on oma tonttinsa ja tehtävänsä sen suhteen. Onpas tarkkaa, onko niillä nyt niin väliä? On niillä. Ajattelepa, jos vaikka Marian parvekkeen tikkaat olisi unohdettu asettaa paikoilleen. Kuinkas kävisi koko parvekekohtauksen? Saattaisivat jäädä rakkauden ensiaskeleet ottamatta.
On meikattava. Jokainen hoitaa sen itse. Saattaa olla, että et sitä juuri huomaa, mutta kyllä naisten ja tyttöjen kauneutta ja miesten ja poikien komeutta on kohennettu ja korostettu meikkauksin. Huomaisit kyllä, outona arkisuutena, jos semmoinen olisi jätetty tekemättä.
On pukeuduttava rooliasuun. Niitä saattaa olla useita, siis yhdellä ja samalla näyttelijällä eli esitys voi vaatia useitakin asunvaihtoja, joko osittaisia tai koko asua koskevia. Vaihtovaatteet on vietävä paikoilleen eli lähelle sitä sisääntulon (näyttämölle tulo) asemaa, josta kyseisessä asussa näyttämölle tullaan. Eikä niitä sinne miten tahansa voi mytytä, vaan harkittuun järjestykseen ja ripustukseen, jotta vaihto sujuu, sillä se voi olla hyvinkin nopea.
Tuon kaiken ohessa on keskityttävä ja viritettävä itsensä esitystilaan. Kukin tekee sen omalla tavallaan. Joku verryttelee ja venyttelee monipuolisesti, ihan fyysisesti (Riff). Joku kävelee muista kauemmas ja kävelee (Tony, Krupke). Joku istuu muiden keskellä, mutta omassa olossaan (Glad Hand). Joku kertaa tanssiaskelia (?). Millainen mentaalinen prosessi kunkin päässä jyllää, sitä ei voi nähdä, mutta sisäänpäin kääntyneet katseet kertovat, että prosessi on meneillään.
Aika; yksi (1) tunti esityksen alkuun. Kentällä kahvit on keitetty, ensimmäiset makkarat paistettu, liikenteenohjaimet ja opasteet laitettu paikoilleen ja kenttähenkilöstö on valmiina palvelupaikoillaan. Lipunmyynti avautuu ja ensimmäiset katsojat saapuvat teatterille.
Orkesterilaiset saapuvat. Mäksä (kapellimestari) ottaa näyttelijät äänen avaukseen orkesterilavan ääreen ja tahdittaa avausta korva tarkkana pianollaan. Käyvät läpi tuttuja fraaseja. Saattaa Mäksä kertauttaa jonkin esityksen laulunumeroista, jos on havainnut siinä kertauksen tarvetta. Avauksen äänet kantautuvat kentälle ja virittävät katsojiakin esityksen tunnelmiin.
Avauksen lopuksi menevät rinkiin pyörölle ja Mäksä huudattaa Heleijjaa! Yhteinen voimaannutus ennen esitystä.
Jossain välissä ovat näyttelijät ottaneet mikrofoninsa ja teipanneet ne otsilleen tai poskilleen. Äänitarkkaaja on kopissaan käynnistänyt äänitekniikan ja kokeillut kaiken toimivuuden ja valmistautuu hoitamaan esityksen äänellisen toiston toimivuuden.
Näyttämölle komennetaan hiljaisuus, siellä ei saa enää oleilla, eikä sen kautta kulkea. Ollaan valmiita ottamaan katsojat sisään. Katsomo avataan ja sieltähän te tulette, te katsojat, tärkein tekijämme. Tulette toivottavasti suuremmin määrin, kuin me. Meitä on esityksen aikana paikalla rapiat sata naista ja miestä, tyttöä ja poikaa, lasta ja aikuista. Lavastemiähenä mulla siälä mittään, kuha teen tämmösiä sivuhavvaintoja. Paitti jos lavasteisa on joku paikka repsahtanu, ni sillon sitä joutuu korjaushommiin.
Te katsojat, vaikka te olette tärkein tekijämme, niin emme me tätä pelkästään teille tee. Kyllä me teemme tätä myös itsellemme ja toisillemme. Teatterimme on yhteisö kaikkine inhimillisine piirteineen, toveruus, kumppanuus, ystävyys, rakkaus, inho, vihaisuus, kiukku, raivo, välittäminen, piittaamattomuus, usko, luottamus, epäluulo, odotus, pettymys, toivo, pelko, laiskuus, ahkeruus, oppiminen, jämähtäminen, jääräpäisyys, joustavuus, kasvu, kehitys, Et Cetera (mikä ihana nimi!). Ihmiselle on välttämätöntä kuulua johonkin yhteisöön. Ilman yhteisöä ja semmoiseen kuulumista emme ole mitään, emme yksilöinä, emme lajina. Rupesinpas mää ny vilosoohviseks. Mu semmoseenki tää meitin yhteisö meittiä houkuttaa. Ja koukuttaa! Olleen mukana. Kuulumaan! Tuu sääki!! Mukkaan!!!
Aika; kymmenen (10) minuuttia esityksen alkuun. Orkesteri asettuu paikoilleen, tarkistaa instrumenttinsa ja virityksensä ja istuu hiljaa, keskittyvät hekin.
Katsomoon saavutaan ja siellä soristaan Näyttämöllä ja orkesterilavalla on hiljaista. Näyttelijät siirtyvät, jos eivät ole jo siirtyneet lähtöasemiinsa, joista navetta on yksi, hiljainen ja keskittynyt sekin. Kentältä siellä asioimaan joutuva, hänkin liikkuu vaivihkaa, puhuu hiljaa, jos on tarpeen puhua, liikkuessaan väistää näyttelijää ja toimittaa asiansa mahdollisimman nopeasti. Sama malli jatkuu koko esityksen ajan, mitä nyt väliajalla voidaan hetki helpottaakin hiljaisuutta ja antaa pieni tauko esiintyjien keskittymiselle, joka sinällään ei saa herpaantua. Virityksen on säilyttävä, pidettävä. Maria sitä joutuu pitämään pisimpään, vielä kumarrusten ja aplodienkin alettua. Vasta Tonyn tulo sallii hänen vapauttaa itsensä siitä. Vaikka ei se vapautus hetkessä mene, ei hänellä, eikä kellään muullakaan. Siitä enemmän peremmällä.
Aika; noin yksi (1) minuutti esityksen alkuun. Kuulutus kertoo ajan. Mäksä ensimmäisenä esiintulijana kuopii telineissään (sillä mittään telineitä ole, mu kuappia vois olla, jossei navatasa olis sementtipermanto, on se ni monta kertaa siittä sitä lähtöönsä tehny).
Aika; esitys alkaa. Ja Mäksä lähtee, kävelee näyttämön keskelle, ottaa hatun päästään ja kumartaa. Te taputatte. Mäksä laittaa lakin päähänsä ja alkaa napsutella sormiaan, viittaa teidät mukaan. Osa alkaa napsuttaa, osa taputtaa tahtiin, Mäksä kävelee orkesterilavalle, viittaa mennessään orkesterin istumaan, istuu itsekin tuolilleen, käsi yhä napsuttaa tahtia, muuttaa liikkeen tahdin viittomaksi, nostaa kätensä koskettimiston ylle, laskee sormensa koskettimille ja esitys räjähtää käyntiin!
Näyttelijätkin lähtöasemissaan ovat laskeneet, odottaneet kukin sitä iskua, jolla liikkeelle ja esiin, toisilla aiemmin, toisilla myöhemmin. Sitä laskiessa pulssi takoo toista sataa. Näyttelijöillä se ei ole ihan kokoaikaista, mutta orkesterilaisilla taitaa olla, nyt sisään, nyt ulos, jatkuvaa laskemista ja nuottien seuraamista, vaikka esityksen osaaminen soittajilla päässä ja käsissä ja sormissa onkin, rumpalilla vielä jaloissakin. Ja Mäksä tahdittaa. Esityksen dynamiikka ja rytmitys on metka asia. Parastaan pitää jokaisen tehdä, kuten tekevätkin, on olo mikä tahansa, on tilanne töissä tai kotona tai elämässä yleensä mikä tahansa. Sääkin vaikuttaa. Kovin kuuma, ei hyvä, uupumus uhkaa iskeä, vaikka kuinka vettä joisi. Kovin kylmä, ei hyvä, vaikka orkesterikatoksessa onkin säteilylämmittimiä ja navetassa tehokas lämpöpuhallin. Kevyissä tamineissa ja hennoissa hepenissä ollaan ja esiinnytään, naiset ja tytöt varsinkin. Katsojana et taitaisi juuri tykätä, jos Anitalla villahousut vilahtaisivat helman alta taikka Maria toppatakkia yllään pitäisi.
Niin mennään ensimmäistä esityspuoliskoa kohti puoliaikaa. Kentällä touhutaan ja valmistaudutaan puoliaikapalveluihin. Ripeästi, mutta hiljaisesti, jotta ei häiritä esitystä. Keskittynyt hiljaisuus vallitsee myös näyttämön sivuilla ja takana. Näyttelijät vaihtavat asujaan ja asemiaan. Vaihdokset vaativat toisinaan äkkiväärää vauhtia, niin asun, kuin asemankin vaihdossa. Ja matkakin voi olla melko pitkä, siis vaihtaa asemaa.
Muuan kesän vahvimmista kokemuksista. Westiksessä on mukana monta lasta. Siinä näyttämön sivussa, navetan edustalla näen, kun pieni näyttelijä vaihtaa asemaa. Kasvot ovat vakavat, suu on huolekkaassa, mutta tärkeydestä ja tähdellisyydestä kertovassa mutrussa, katse on kirkas mutta keskittyneesti sisäänpäin kääntynyt ja pienet jalat vievät vipeltäen pientä näyttelijää kohti seuraavaa sisääntuloasemaa. Siinä saattaa vipeltää tuleva suuri näyttelijä. Suuri nytkin, vaikka vielä pieni onkin, niin aidosti ja vaikuttavasti mukana. Minua hymyilyttää ja samaan aikaan liikutus kuristaa kurkkua.
Aika; noin yksi kolmekymmentäviisi (1:35) esityksen alusta. Ensimmäinen puolisko päättyy hämmentävästi. Riff ja Bernardo makaavat kuolleina näyttämöllä. Poliisit kohauttelevat olkiaan. Perin vmainen komisario Schrank kaivaa savuketta rintataskustaan. Kuulutus kertoo: Väliaika, kaksikymmentä minuuttia. Voi olla, että katsojana et nyt oikein tiedä, mitä tehdä, taputtaa kuuluisi ja väliajalle pitäisi lähteä. Meitä saattaa hykerryttää, Tuomoa (ohjaaja) varsinkin. Elämä ei ole itsestäänselvyyksiä, joten semmoisia ei pidä olla teatterinkaan, kesäteatterin varsinkaan. Ei ainakaan Tuomon, eikä meidänkään mielestämme!
Aika; väliajan jälkeen. Toinen esityspuolisko huipentaa tarinan draaman kaaren. Koko katsomo hytkähtää, penkit heilahtavat, kun te katsojat pelästytte Chicon ampuessa Tonyn. Ampuu parhaimmillaan suoraan teitä kohti, joten, paitsi hätkähdätte laukauksen ääntä, näette myös suuliekin ja ruutiroiskeet piipun suulta. Nieleskelen itkua katsomon sivussa Marian surun, epätoivon ja raivon edessä. Niin saattaa tehdä osa teistäkin katsomossa.
Aika; esityksen loppu. Sekin on hykerryttävän hämmentävä. Se vmainen komisario seistä töpöttää typerän näköisenä näyttämöllä. Maria itkee Anitan olkapäätä vasten. Kaikki muut ovat kadonneet. Ja sitten navetasta juoksee joukko lapsia kaarena käsi kädessä kumartamaan. Perässä muut vuorollaan. Anitakin jättää Marian yksin suruunsa lähtiessään hoviniiauksiin Riffin ja Bernardon kanssa. Vasta Tony, viimeisenä kumartamaan juoksijana vapauttaa Marian surustaan. Vaan ei vapauta esitysvirityksestä. Ei vapaudu itsekään. Eivät vapaudu muutkaan. Ei se hetkessä käy. Osa teistä katsojista poistuu näyttämön kautta, käy kiittämässä, käy keskustelemassa, auttaa virityksen vapautusta.
Aika; ei se pääty. Esityksen perään on suojaa vaativa tarpeisto siirrettävä suojiinsa. Vaatteet on vaihdettava rooliasusta arkiasuun ja rooliasut on järjestettävä seuraavaa esityskertaa varten. Joskus jopa otettava mukaan parsimista ja paikkaamista ja pesua ja prässäämistä varten. Meikkkien poisto saattaa jäädä kodin kylpyhuoneeseen. Mutta orkesterikatos on suljettava ja navetta on siistittävä ja suljettava. Kentällä on tehty samoja lopetus- ja sulkutoimia.
Aika; se jatkuu. Itse nieleskelen itkua näyttämön sivussa. Se on ohi, se on päättynyt. Takana on monta nautinnollista hetkeä laulun, tanssin ja soiton parissa. Surun ja ilon, onnen ja ahdistuksen, raivon ja rakkauden ilmaisun parissa. Eivätkä ne pääty, ne surut ja ilot, ne onnet ja ahdistukset, ne raivot ja rakkaudet. Ne jatkuvat niin kauan, kuin elämä jatkuu. Ja jatkuuhan se, jos ei juuri minussa, niin meissä kumminkin. Meissä ihmisissä (vaikka pahalta nyt näyttääkin). Paitsi yleensä meissä ihmisissä, niin eritoten meissä ihmisissä Ypäjän Musiikkiteatterissa. Tule mukaan. Tule katsojana. Tule teatterimme toimijana. Tule kentälle, tule orkesteriin, tule näyttämölle. Tule mukaan, kuulu yhteisöön ja ole. Olemassa!
semmoseen päätys ny Lavastemiäs
Share this content:
1 kommentti