
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suomalaisen kirjallisuuden yhtä suurimmista merkkiteoksista, Aleksis Kiven (1834–1872) ‘Seitsemää veljestä’ esitettiin vuonna 2017 ympäri maata monenlaisina versioina.
Ypäjällä teos nähtiin musiikkiteatterille sopivassa muodossa, eli musiikkinäytelmänä. Näytelmän on dramatisoinut Pasi Toivanen ja teoksessa kuultavan vahvan ja omaleimaisen musiikin on säveltänyt teatterin pitkäaikainen musiikinjohtaja Kari Mäkiranta.
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle eteläiseen Hämeeseen, jossa vanhempansa menettäneet veljekset Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero asuvat keskenään perimällään Jukolan tilalla. Näytelmä on nuorten veljesten kasvutarina, jossa sääntöjä ja määräyksiä vastaan kapinoiminen kuuluu osana vastuulliseksi aikuiseksi kasvamiseen. Luonteenpiirteiltään ja tavoiltaan keskenään erilaisten nuorten miesten sopeutumisesta yhteiskunnan jäseniksi löytyy aina ajankohtaisia piirteitä, jotka puhuttelevat nykypäivänkin katsojaa.
Katso videot isompina ja korkealaatuisina YouTube-kanavaltamme